Kulmapelto%20001.jpg

 

Tämä harmaa kolmio on meidän peltomme. Noin 30 aaria. Kaikki pelto, mitä meillä on. Siihen nähden se on hyvin tehottomassa käytössä; on viime vuodet kasvanut lähinnä rikkaruohoja. Se on kälhää maata; kivistä, kovaa ja savikokkareista. Joskus unelmoin ajattavani siihen paksusti lehmänpaskaa, sekä rekkalasteittain turvetta ja hienoa hiekkaa. En tiedä, parantaisiko sekään tilannetta, mutta haaveilla saa.

Tänä keväänä nostin saakelinmoisen metelin. Enää en katselisi kolmiotamme tyhjänpanttina. Käyköön miten tahansa, mutta JOTAIN edes yritetään. Ehdotin, että aloittaisimme auroilla. Se ei käynyt mitenkään. Niinpä isäntä äesti. Äesti. Ja äesti.

Kerron nyt aivan lyhyesti, mitä siemeniä peltoon on nyt piilotettu: Hernettä, auringonkukkaa, italianraiheinää, naattinaurista, rehunaurista, rehurapsia, rehusikuria, talvirehurapsia, turnipsia, persianapilaa, öljypellavaa, kehäkukkaa, malvikkia, kosmoskukkaa, kesäkukkasekoitusta, sinisten kesäkukkien sekoitusta, silkkikukkaa, ruiskaunokkia, kesäharsoa ja zinniaa. Vähän on vajaa tämä kattaus, koska isäntä unohti rehujuurikkaan ja minä hunajakukan. Voi harmi.

Nöyrin mielin nyt on oltava pienviljelijän. Pinnan alla odottavat myös miljardit (?) rikkaruohot sopivaa hetkeä putkahtaa pinnalle. Sitten tulevat, jos eivät nyt heinäsirkkaparvet, niin ainakin kaalikoit ja popsivat kaikki maistuvat sirkkalehdet. Hyvä, jos edes jotain jää jäljelle. Ja ellei taivas pian ryhdy yhteistyöhön ja avaa vesihanojaan kohtuullisen ajan kuluessa, ei tuosta pellosta tule yhtään mitään.

Onneksi peltotilkusta ei ole kiinni kenenkään leipä, eikä toimeentulo. Lähinnä se on iloksi riistalle, linnuille ja minullekin, jos edes muutaman kukan pääsen sieltä syyskesästä poimimaan. Tätä kirjoittaessani taivaalta tulee tihenevää tihkua ja eteläinen taivas on synkkä ja harmaa. Toivoa ei ole menetetty.