Sain tänään työtuliaisina kymmenen litran laatikollisen mansikoita, kuten eilenkin. Sillä erotuksella, että tänään työpäivä venyi iltaseitsemään, ja mukana oli nyt myös muutama kourallinen herneenpalkoja. Mansikoita tienvarsikojussa myyneet herrahenkilöt kun olivat olleet niin vahvassa lauantaihuppelissa, etteivät enää osanneet käsitellä rahaa. Niinpä oli sovittu, että herneet toki hyvin käyvät vaihtorahasta. Suuresti en nyt moista kauppatapaa arvosta, mutta en siitä stressiäkään ottanut. Hetken pohdin pitäisikö soittaa viljelijälle, jonka nimi oli laatikon päädyssä. Luovuin kuitenkin ajatuksesta; mistä sitä tietää vaikka hän olisi ollut yksi näistä kolmesta myyjäsankarista? Hygieniapasseja en jaksanut edes ajatella!
 
Täytyy vähän säännöstellä mitä sitä ottaa murheekseen ja mitä ei. Ja minulla kun oli kaksi huolen aihetta jo ennestään. Ensimmäinen on kutiava ihottuma, joka leviää minussa aina sen mukaan, miten kauan helteet jatkuvat. Ellei välillä viilene, uhkaa mennä raapimiseksi koko elämä. Minä en siis heinäpoudan ihanuutta hehkuta.
 

Toinen on, että ystävä vuokrasi kaksi lammasta! Minä ikuisena pessimistinä ja pirujen seinälle maalaajana olen ne jo lähes tuhoon tuominnut. Sanoin, että ellei niitä tapa ilves, niin ainakin ne hirttäytyvät toistensa liekanaruihin tai tuupertuvat villoissaan helteeseen muuten vaan. Jos niille nyt huonosti käy, niin olen varmaan syyllinen, kun tämmöisiä olen manannut. Kunnon vesiallas niillä sentään on, koska koira oli jo käynyt siinä uimassa! Se pieni riiviö kylpee kaikkialla missä vain on kosteaa. Tällä hetkellä komppaan sitä aika lailla; pian minutkin voi löytää kieriskelemästä jossain helkutin savilävessä!

.