ilmapallot%20l%C3%A4helt%C3%A4%20003-nor

Musta enkeli ei sentään vienyt päivänsankaria, mutta koko pippalot peruuntuivat, koska kukaan kutsutuista ei ilmaantunut paikalle. Tästä kieltämättä ikävästä tapahtumasta meille uutisoivat iltapäivälehdet ja nettiuutiset.

Jos hiukankaan osaan asettua 8-vuotiaan päivänsankarin asemaan, niin kumpikohan minua järkyttäisi enemmän: Se, että kukaan ei saapuisi syntymäpäivilleni, vaiko se, että lehdet kirjoittaisivat siitä seuraavana päivänä? Jälkimmäinen. Ehdottomasti jälkimmäinen.

Hei, nyt ihan aikuisten oikeesti. Lapset ovat ihmisiä. He osaavat kiukutella, kostaa, kieroilla, painostaa, boikotoida, kiristää, syrjiä, lahjoa, vihata ja olla toisiaan kohtaan täysin sydämettömiä. Ihan kuin me aikuiset olemme heille opettaneet. Joka muuta väittää, ei ole koskaan muksu ollutkaan.

Lasten ystäväpiiri on useasti laaja ja synttäreitä on harva se päivä. Taas pitää hankkia se pakollinen lahja, rouskutella karkkeja kulhokaupalla ja ahmia kakkua niin että oksettaa kaksi päivää. Vanhemmat keksivät kilvan jotain uutta, että juhlat jaksaisivat kiinnostaa. Jos ei päästä lentämään helikopterilla tai vähintään johonkin hoploppiin, niin eihän ne ole synttärit eikä mitkään! Lisäpisteitä varmaan tulee, jos pirskeistä huomataan lööppi lehdessä, kun juhlien jälkimainingeissa seistään äidin kanssa kaupan kassajonossa?

Jos niin käy, ettei jälkikasvun juhliin ole tunkua, niin ehkä vanhempien kannattaisi tehdä asian korjaamiseksi jotain muuta kuin soittaa hädissään Iltalehteen. Luulisin.

Vanha käytäntö saattaisi myös olla hyvä: Juhlitaan ihmisen ikää ensimmäisen kerran vasta kun hän täyttää 50 vuotta (ja ostetaan keinutuoli). Sitä nuorempaa henkilöä ei vielä kannata noteerata ja sitä korkeammassa iässä ei enää ole juhlan aihetta. Vähemmän on enemmän, vai miten sitä sanotaan.

”Kuka lasta suojelee, kuka rakastaa, estää lasta loukkaamasta pikku jalkojaan?” Niinpä.