Veteraanipäivän kunniaksi julkaisen isäni veljeltään saaman kirjeen. En koskaan saanut tutustua tähän kirjoittajaan; hän menehtyi äkillisesti sydänsuvella 1956, vain 44-vuotiaana. Kun lapsena kuulin isäni muistelevan veljeään, se tuntui minusta samalta kaukaiselta historialta kuin sotajututkin. Vasta aikuisena ymmärsin, miten vähän silloin oli aikaa kulunut setäni kuolemasta, ja kuinka raskas tuo yllättävä menetys isälleni oli ollut. Aina lukiessani isäni ja setäni sota-aikaista kirjeenvaihtoa, otan jostain syystä esille tämän kirjeen:  
 
 
”Hotelli Suruton”, sunnuntaina 3.5.42
 
Terve! Veli hyvä,
Terveiset täältä Hyväntoivonniemen parhaasta hotellista!
 
Olen lykännyt kirjoittamistani päivästä toiseen, kun meinasin heti lomalta palattuani lähteä siviiliin, mutta täällä sitä aina vain ollaan. En muista Sinun uutta osoitettasi, mutta tuleehan tämä aikanaan sieltä vanhan poppoon kauttakin.
 
En tiedä mikä sitoo tätä pataljoonaa jatkuvasti täällä, mutta en ota vapautta arvostella ylintä johtoa. Ehkä Äänisjärven jäiden lähtö vapauttaa meidätkin. Ilmat olivat jo täälläkin peräti keväisiä, ja lumi suli melkein olemattomiin, mutta nyt kylmeni uudestaan ja jää kestää vielä jalkamiehen kulkea. Yöllä alkoi lumisade ja nyt maa on jo kauttaaltaan valkoinen ja puhaltaa kylmä pohjatuuli.
 
Muuten meillä on nyt täällä erinomaisen mukavat oltavat. Meitä on yhdeksän miehen poppoo varmistamassa tätä ”Hyväntoivon” nientä. Me asumme hotellissa, nimeltä ”Suruton”, jonka me itse olemme laittaneet tavallisesta karjalaisesta riihestä. Aluksi asuimme saunassa, mutta se oli vähän liian pieni ja sentähden me laitoimme tämän riihen, jota ei sisältä enää riiheksi uskoisikaan. Tässä niemessä on ollut aikoinaan komea kylä, mutta muutamaa saunaa ja riihtä lukuunottamatta koko kylä on poltettu. Asukkaat ovat paetessaan kätkeneet tavaransa maahan ja me olemme, taitavasta naamioinnista huolimatta, löytäneet jo parikymmentä kätköä. Tällä löytötavaralla olemme järjestäneet tämän hotellimmekin. Seinillä on siniset tapetit ja katossa vaaleat. Seiniin teimme kolme ikkunaa. Asianmukainen hellamuuri antaa lämpöä ja suo hyvät keittomahdollisuudet. Lieden vieressä on komea tammifanerilla päällystetty astiakaappi jossa jokaisella on tarpeellinen astiastonsa; matala- ja syvä lautanen, kahvikupit ja sokeriaski. Pitkin seiniä on suuria peilejä yhteensä 7 kpl, kaikenkokoisia tauluja ja tietysti myös komea rekulaattorikello. Tuoleja on riittävästi ja jykevän pöydän teimme täyskanttisista ratapölkyistä ja se on päällystetty vahakankaalla. Lavitsoilla on höyhenpolstareita ja fiinejä täkkejä.
 
Sitten ruokapuolesta muutama sana. Ryssien kätköistä olemme löytäneet runsaasti viljaa, perunoita ja vehnäjauhoja. Osan niistä olemme luovuttaneet pois, mutta oma tarve on turvattu ”uuteen satoon asti”. Parhaillaankin Mattilan Lauri ja Heinosen Allani kuorivat perunapuuroperunoita. Räiskäleitä on paistettu himojen mukaan. Yhdessä saunassa ovat imelät parhaillaan äykeimmillään. Jahka ne kuivuvat teemme imelämämmiä ja luonnollisesti myöskin kiljua. Hiivan saanti on turvattu Karhumäen siviilikaupasta, jonne yhdellä kaverilla on ”suhteita”.
 
”Taidenautinnoistakaan” emme jää osattomiksi, musiikkia on riittämiin. Kätköistä löydetyt gramofoonit, balalaikat ja kitarat takaavat sen. Helistimillä varustettu tamburiinikin on tarpeen, kun me Heinosen kanssa esitämme illan hämärässä kuolevaa joutsenta puettuina punakirjaviin hameisiin.
 
Hotellin ympäristössäkin on paljon mielenkiintoista. Olemme tekstanneet kaikenlaisia ilmoitus ja mainostauluja. Yhden riihen seinässä on esimerkiksi vanha tuttu plakaatti: ”Borol on paras kotiapteekki, Välskärin resepti parantaa reumatismin”. Hotelliin kääntyvän polun päässä: ”Varo vihaista koiraa”. ”Älä kisko tuohta” luetaan eräässä, joka kuitenkin koivujen puutteessa on naulattu leppään. ”Shel huoltoasema paikkakunnalla” luetaan niemeen tulevan tien varrella.
 
Kaikella tällaisellla huumorilla me olemme piiskanneet sotaväsymystä ja siviilikaipuuta ja olemme siinä epäilemättä onnistuneetkin. Varsinainen tehtävämme, tämän Ääniseen pistävän niemen varmistus ei liiaksi rasita. Vartiota täytyy pitää vain pimeän aikana. Yksi kahden tunnin tuuri tulee joka kolmas yö. Ryssä on riittävän kaukana, ettei ole kranuista pelkoa, eikä lentokoneistakaan ole haittaa. Muutenkin tämä itärajan eteläosa on nykyisin rauhallisin rintamanosa. Painopiste kun on alempana ja ylempänä tällä kertaa. Sotahommaksi tämä meidän olomme on peräti mukavaa ja ehkä juuri siksi tuntuukin siltä, että me olisimme paremmin paikallamme työrintamalla, tuotantokamppailuhommissa.
 
Saa sitten nähdä irtaannunko täältä ajoissa, päästäkseni teidän touoille. Viikon päästä viimeistään pitäisi päästä täältä lähtemään ehtiäkseni ajoissa. Ehkäpä ne siellä minuttakin tulevat tehtyä, kun Martti sentään on kotona eikä Peltomäen Veikkokaan joudu aikaan vielä ruotikseen. Viljokin toivoo saavansa parin viikon toipumisloman, kun hän on ollut sairaalassa paisumien takia. Sain häneltä äskettäin kirjeen.
 
Te vissiin edelleen olette siellä sydän–Suomessa, jossa jo on kevättä ja päivänpaistetta. Tämä Suomi kun jo on niin suuri maa, ettei täällä kauko-idässä tiedä minkälainen sää vallitsee siellä lännenmailla.
 
Tätä lotraa taitaa tulla jo tarpeeksi asti yhteen kuoreen, joten
 
Hei sitten vaan ja parhainta vointia!
 

Terveisin, Pransuveli.

 

.