Jo pian kolmekymmentä joulua on Ressu seissyt eteiseni ovella ja ottanut avosylin vastaan niin joulun kuin jouluvieraatkin. Pahvi on jo kulmistaan hiukan resuinen, siitä on niin monet sinitarrat irrotettu. Mutta Ressun joulupaperista tehtyä tonttulakkia ja kultapaperikulkusta ei aika ole haalistanut. Sisareni askarteli aikoinaan Ressun minulle joululahjaksi. Tenavat-sarjakuvat olivat yhteinen harrastuksemme.
 
Tänään kiinnitin taas Ressun paikoilleen päivystämään. Se näytti niin reippaalta ja innokkaalta taas virassaan. Näin iltamyöhällä omat tassuni ovat jo hiukan väsyneet.
Valitsen hyllystä yhden vanhan Tenavat-kirjan ja lueskelen sitä.
 
Jaska Jokunen seisoo kirjakaupassa itsensä korkuisen tiskin ääressä ja kurkottelee sen yli. – Päivää.Tahtoisin ostaa runokirjan tytölle, joka on minun luokallani….Hän on tavallaan minulle etäinen, vaikka onkin jotenkin läheinen…(kääntää päänsä pois)
- Itseasiassa hän tuskin tietää minun olemassaolostani….                  
(nostaa katseensa myyjään)- Älkää nyt itkekö…Kyllä minä selviän…
 
.