Jos illalla nukkumaan mennessään suunnittelee torkkuvansa yhden yön yli ja aamulla herätessään huomaakin ryypänneensä kaksi vuorokautta, on hämmästys melkoinen!
 
Ne unet, joita nykyisin näen – ne jotka muistan – ovat kahta eri sarjaa. Ensimmäiseen sarjaan kuuluvat näyttämöunet, joissa merkillisellä tavalla huomaan liukuneeni tosielämästäni draamaan, jossa minulla on rooli. Vastuuntuntoisesti näyttelen nuo osani aina katkeraan loppuun asti, koska en voi pettää yleisöäni. Toisinaan käsissäni on edes jonkinlainen plari, josta yritän seurata näytelmän kulkua, mutta usein joudun vetämään ihan vaistonvaraisesti. Yksikin esitys päättyi tosi hienosti. Miespääosan esittäjä seisoi yksin näyttämöllä mustiin pukeutuneena ja lausui juhlallisesti katse kohdennettuna yleisöön: ”Kaiken tämän koetun jälkeen mieli on tyhjä jäniksennahka.” Jähmetyin melkein suolapatsaaksi siellä jossain taaempana; minusta repliikki oli niin vaikuttava!
 
Eräänä yönä muutama viikko sitten uskon joutuneeni Jumalan teatteriin, tai sitten se oli jotain vielä pahempaa. Väkivaltaa, raivoa ja kaikkia ruumiin eritteitä oli niin paljon, että puhe paskanheitosta kuulostaa tosi kesyltä. Kaiken lisäksi spektaakkeli oli pitkä ja monivaiheinen. Pelkäsin, ettei loppua tule ollenkaan. Kun heräsin varhain aamulla, olo tuntui vereslihaiselta ja teki mieli oksentaa tai ainakin syljeskellä. Hiippailin hakemaan keittiön pöydältä mariskoolista hedelmäkarkin suuhuni ja imeskelin sitä intensiivisesti. Samalla vakuuttelin itselleni kaiken olleen vain unta. Painajainen hälveni pikkuhiljaa.
 
Toinen unilaji on sitten nämä juopottelu-unet. Ne toistuvat saman kaavan erilaisina variaatioina yöstä toiseen. Olen jossain ventovieraassa porukassa juhlimassa viinan voimalla jotain, en todellakaan tiedä mitä. Kokoonnumme joskus luonnon helmassa, toisinaan jokilaivaa muistuttavassa juhlatilassa. Ensimmäisenä iltana kaikki juovat itsensä räkäkänniin ja kukin yrittää seikkailla sen jälkeen parhaansa mukaan kotiinsa tai kuka mihinkin.
 
Unissa tulee aina myös toinen ilta. Silloin odotamme tulevatko kaikki paikalle ja kuulemme tarinat edellisen yön törmäilyistä. Ja sitten… ryyppääminen alkaa taas. Mitään suurempaa tarkoitusta ei yhdessäolollamme ole.
 
Mitä ihmettä ihmisen elimistössä tapahtuu tällaisen unen aikana? Ainakin herätessä olo on todella hiukan ankea ja krapulainen! Sentään illalla olen mennyt ihan vesiselvänä nukkumaan.
 
Viime yönä nämä kaksi unilajia risteytyivät. Epämääräisen seurueeni ollessa umpikännissä keksittiin lähteä linja-autoajelulle pienelle metsätielle. Itsesuojeluvaistoni varoitteli, ettei se nyt ehkä olisi ihan järkevää; porukassa ei ollut ketään lähellekään ajokuntoista kuskia. Vaan sitten tarkistin tilanteen käsikirjoituksesta ja toden totta: nimeni oli siinä luettelossa, jossa mainittiin linjabiiliin kiipeävät henkilöt. Joten ei muuta kuin mukaan vaan.
 
Melkein jo pelottaa mennä uniin.
 
.