Kouluttoman keskiviikkoiltani ratoksi katselin pitkästä aikaa pari pätkää Ylen Areenalta. Ensin sain todeta, että on ainakin yksi ohjelma, joka ei ole miksikään muuttunut televisiottomien vuosieni aikana. Se on tämä Satuhäät! Yhä siellä riittää näitä määrätietoisia, pontevia morsiamia, jotka vievät miestä kuin vierasta sikaa. Eivätkä miehet edes vikise. Onko tässä välilläkään näytetty yhtään jaksoa, jossa avioon – ja televisio-ohjelmaan – olisi menty sulhasen aloitteesta? Tulipa seurattua yhdet sähellyshäät. Yhtään en liikuttunut. Mietin kaiken aikaa, miltä näyttäisi ohjelma nimeltä Kaksi vuotta satuhäiden jälkeen?
 
Siirryin sitten draamaosastoon. Harmikseni en enää löytänyt ykkösosaa Enon opetuksista, vain kakkosen. Olen lukenut kirjan ja pitänyt siitä todella! Eikä ollut elokuvakaan pettymys. Liikuttikin.
 
Jos aikoo osallistua allanäkyvään kilpailuun, aikaa on noin neljä vuorokautta. Minun henkilökohtainen lähtötilanteeni on aika heikko. Olen ollut lapsena reessä ja joskus kai heinäkuorman päälläkin. Potkinut vauhtia potkukelkkaan tielle jäätyneistä hevosenkikkaroista. Kirjoittanut tässä eräänä yönä hataria muistiinpanoja tulevan tekstin mahdollisesta rakenteesta. Mutta vielä en ole luovuttanut. Pääpalkinto kummassakin sarjassa (tosipohjaiset ja kaunokirjalliset) on sentään 2000 euroa. Tärkeintähän ei ole voitto, vaan suuret palkinnot. Iiihahahaa.