Kummisedän kortti on valmis. Tuossa seinällä kalenterin päällä. Parina iltapuhteena olen sitä askarrellut. Projekti alkaa aina niin, että kiskon hyllystäni vinon pinon Voi hyvin- lehtiä. (Nykyisellä lehdellä ei ole mitään virkaa tässä hommassa, mutta jos on tallessa viisivuotiaita ja sitä vanhempia, niin ne ovat aarteita!)
 
Homma jatkuu sitten niin, että leikkelen kuvia ja metsästän sopivia tekstejä. Yksi suurempi ikään kuin pääotsikoksi. Tähän korttiin valikoitui ”ONNELLINEN NÄKEE ASIOIDEN TODELLISEN LUONTEEN”. Muita pienempiä sitten mausteeksi. Nyt musiikkiaiheisia, koska tiedän päivänsankarin toivoneen - ja myös saavan- lahjakseen huuliharpun! Erityisesti pidän sinitaivaalla kortin yläkulmassa olevasta ”Antiikin filosofit kirjoittivat myös sfäärien sinfoniasta, kaiken taustalla olevasta taivaankappaleiden aiheuttamasta musiikista, joka pitää universumia koossa”. Wau!
 
Eniten aikaa menee kuitenkin lukiessa lehtien artikkeleita. Viimeksi tänään, kun kortti oli jo laminointia vaille valmis, jämähdin Jaana-Mirjam Mustavuoren juttuun ”Mitä on kätkettynä romanttiseen rakkauteen?” Koska kevät on sillä rintamalla vaarallista aikaa, lainaan nyt tähän oikein piiiitkän pätkän, ja useammankin:
 
”Kun nainen tai mies avioituu tai muuttaa yhteen jonkun kanssa, hän näkee kumppanissaan vilauksen omasta sielustaan. Hän rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa kumppaniaan, nauttii sitoutumisesta tähän ihanaan olentoon, kunnes yhtenä päivänä tapaa toisen ihmisen, joka on vielä täydellisempi. Hän ei näe kumpaakaan rakastettuaan sellaisena kuin he ovat, hän näkee vain omat toiveensa ja odotuksensa, häivähdyksen omasta sielustaan.
 
Miksi näin on? Emme näe rakastettuamme sellaisena kuin hän on, koska hänen tehtävänsä on tehdä meidät onnellisiksi. Hänellä on meille vain välinearvo. Projektioiden keskellä on vaikeaa nähdä kumppanin todellista laatua, hänen heikkouksiaan ja vahvuuksiaan.
Kun naistenlehdissä tai parisuhdeoppaissa puhutaan tekniikoista, joiden avulla romanssi pidetään käynnissä vuodesta toiseen, suhde jatkuvasti jännittävänä ja tuoreena ja kumppani ikuisesti koukussa, kyse on romanttisen rakkauden harhan lietsonnasta. Ainoat kestävät ihmissuhteet ovat kuitenkin niitä, joissa molemmat osapuolet näkevät toisensa tavallisina raadollisina ihmisinä, ja rakastavat toisiaan ilman illuusioita ja mahdottomia toiveita ja odotuksia.”
 
”Romanttinen rakkaus vetää meitä nenästä, kerta toisensa jälkeen. Romanssi ei ole koskaan sitä, miltä se näyttää. Hullaantuminen näyttää johtavan ihmissuhteeseen, vaikka todellinen ihmissuhde on eri asia kuin se, että käytämme rakkauden kohdetta vain oman kaipauksemme täyttämiseen. Romanttisen rakkauden harha tekee usein myös pitkistä parisuhteista toistuvien pettymysten ja sydänsurujen näyttämöitä.”
 
”Synnytämme illuusioita heijastamalla sisäisen maailman symboleja ulkopuoliseen maailmaan ja toisiin ihmisiin. Ja näin tapahtuu aivan erityisesti silloin, kun rakastumme korviamme myöten.
Kun romanttisesta rakkaudesta tulee tietoisuuden tie, ymmärrämme, että kaikki se ylimaallinen, suunnaton, ääretön, käsittämätön ja kunnioitusta herättävä, kaikki se, joka herättää meissä halun palvoa rakastettuamme, onkin sisäisenä laatuna meissä itsessämme, sielussamme.”
 
Artikkelin lähteet: Johnson, Robert A.: We- understanding the Psychology of Romantic Love. HarperCollins 1983. Moffit, Philip: The Yoga of relationship. Yoga Journal July/August 2003. de Mello, Anthony: Havahtuminen. Like 2000.
 
.