Taivaallinen tammikuu! Poissa on savuttavien kynttilöiden katku ja hyasinttien tympeä tuoksu. Tammikuussa on niin helppo hengittää. Silmänkantamattomiin on puhdasta, valkeaa ja viatonta lunta. ”Tietä kulkein tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.” Tätä vapautta meillä riittää kahlata, suihkia suksin, tehdä enkeleitä pihojemme siunaaviksi koristeiksi. Iltaisin tuikkivat taivaalta tähdet, joita eivät marraskuun masentavat pilvimassat peitä. Kuin pahaa unta ovat heinäkuun helteet ja elokuun kolkot kuutamoillat.  
Tammikuu on muiden kuukausien joukossa kuin raikastava eucamenthol ällömakeassa karkkihyllyssä.
 
Tammikuussa -jos koskaan- ihminen voi tuntea olevansa osa Suurta Luontoa. Eloonjäämistaistelua paukkuvissa pakkasissa käydään yhdessä talitiaisten ja punatulkkujen kanssa, niille ahkerasti ravintoa kärräten. – Me selviämme tästä, on yhteinen voimalauseemme.
 
Tammikuussa ei oteta kesäkissoja. Silloin solmitaan ihmissuhteita, jotka kestävät tuulet ja tuiskut vaikka hamaan jääkauteen asti. Niistä suhteista ei lähdetä heppoisista syistä, eikä niitä heilauta edes Paradise Gardenin vaimonvaihtoviikot. Minkä tammikuu on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako!
 
Tammikuu on kuin luotu säännölliseen ja säntilliseen elämään. Päivät ahkeroidaan työelämässä, jota turhat juhlapyhät eivät Loppiaisen mentyä katkaise. Yöllä kerätään energiaa syvää rem-unta uinuen, ja maailma on hiljainen ja hyvä. Sitä rauhaa ei häiritse maaliskuinen kollien mouruaminen, kesäkuun satakielistä ja ruokokerttusista puhumattakaan. Väistämättä jo helmikuussa alkavat pesintäpuuhat ja öinen puputus.
 
Jos me kaikki yhdessä toivomme, tammikuu varmasti pystytään kloonaamaan. Onhan se onnistunut lampaillakin; tammikuu sentään on niihin verrattuna selkeä ja villaton. Tarvitaan vain yksitoista kloonia, ja voimme nauttia tammikuusta koko vuoden. Kaksitoista tammikuuta, sehän on jo lähes taivas!
 
 
 
(Jos tämä ei kolahtanut, lue myös tammikuun toinen versio, pari postausta taaksepäin.)
 
 
.