…käy samoin. Löydän itseni istumassa lattialla hämmentyneessä mielentilassa ympärilläni melkoinen sekasotku. Olen kiskonut alas kaapista kaikki pahvilaatikot ja lisäksi kaiken irtosälän niiden ympäriltä. Vakaa aikomus on ollut lajitella tavarat tarpeellisiin ja tarpeettomiin ja sijoittaa vain ne ensin mainitut takaisin kaappiin, säntilliseen järjestykseen. Kun siivoaa kaappia nimeltä Joulu, pitää olla järkevä, harkitseva ja ennen muuta kylmä ja tunteilematon.
 
 
Mutta. Käytänkö vielä joskus nuo joulupaperirullat, joita on noin 27 kappaletta? Osa vielä avaamattomia. Voinko viedä kirpputorille punanuttuiset, puiset partasuutontut, jotka koristivat kuusta ensimmäisenä joulunamme? Joulusta tuli kamalan katastrofin takia synkin, järkyttävin, oksettavin, itkuisin ja ahdistavin joulu, mitä ikinä olen kokenut. Pitääkö sen muistoa vaalia ryppyisessä paperipussissa? Minä en tiedä.
 
Entä nuo pienet sinimekkoiset enkelit? Ihan pelkkää rihkamaa, mutta ovat musisoineet ikkunallani monta joulua. Poikkihuilua soittava kuulemma pitää huilua väärinpäin –sanoi asiaa tunteva - , minulle on mennyt ihan täydestä. Ja sitten on tuo paksumahainen keramiikkatontttu, pidänkö siitä ollenkaan? Onko äitivainaan tekemä olkitähti yhä arvokas, vaikka oljet halkeilevat, ja koko komeus on sen takia luhistumassa kasaan?
 
 
On esineitä, joiden kohdalla ratkaisu – suuntaan tai toiseen - on helppo. On niitä, joita ei antaisi pois. Ja niitä, jotka voisi antaa, koska ne eivät TUNNU miltään. Mutta entä ne, joita kääntelet käsissäsi ja punnitset… Itselleni olisi aarre isovanhempieni käyttämä joulukoriste, mutta syntyykö tässä tavarapaljouden maailmassa aarteita enää? Ilahtuuko joku joskus punanuttutontustani, jos sen nyt säilytän, vai onko siitä vain lisää harmia?
 
 
Tässä kedolla ovat enkelit ja lampaat menneet sekaisin, ja enkeleiden jaloista tullut makaroonia (ovat muuten makaroonia koko enkelit!). Säilytykseen, säilytykseen, mutta vähän siistimpään laatikkoon!
 
.