- Kaikki on kunnossa ja hienosti.
Näin totesi katsastusmies tutkittuaan autoni perinpohjin kovin vähäpuheisena. Jossain vaiheessa yritin saada keskustelua aikaiseksi pohjan muovisuojuksessa olevasta reiästä, mutta alkuunsa tyrehtyi sekin. Ostan aina itselleni jäätelön, kun saan autoni katsastettua. Yleensä on riittänyt tuutti, mutta nyt kun kaikki ei ollut ainoastaan kunnossa, vaan myös hienosti, innostuinkin ostamaan koko litran nougattia. Kotiin ehdittyäni huhuilin Aviomiestä kiireesti jaolle, ennen kuin jätski suli kokonaan. Helposti sen tuhosimme.
 
Kun aikoinaan hankin talouteemme toisen auton (omaa autoa en ollut omistanutkaan jälkeen sen 70-luvun pikku- Fiatini), sopimukseen kuului, että huolehtisin itse autoni katsastuksesta ja tarvittaessa höljäisin kärryni myös huoltoon. Tästä olen pitänyt kiinni. Myös silloin kun pieni punaiseni tarvitsi pientä fiksausta kolhaistuani sen juhannuskiireissäni tiiliseinään! Aviomies oli silloin sitä mieltä, ettei niin pientä klommua kannattaisi korjauttaa. – Kyllä niitä aina autoon tulee. Tilasin ajan ja menin viemään autoani. Peltiseppä teki kierroksen autoni ja ympäri ja kysyi sitten missä se kolhu on. Piti ihan sormella osoittaa. – Onpa paha, totesi ammattimies ja minustakin alkoi tuntua, ettei tämän asian olisi kannattanut antaa juhannusta pilata. Mutta korjattua tuli.
 
Kun vaihdoin punaiseni siniseen ja myös merkki vaihtui, ehdin jo pelätä, että menettäisin sen hyvän palvelun, mitä olin tottunut merkkihuollossani saamaan. Vaan kävipä somasti. Kun menin ensimmäistä kertaa varaamaan siniselleni huoltoaikaa, olikin vastassa tuttu mies; huoltopäällikkö oli vaihtanut työpaikkaa!
 
Sinisen hankkiminen kävi muuten sellaisella intuitiolla, että muutkin autonostajat voisivat ottaa opiksi. Ensin iski se kuuluisa autokuume. Sehän ei tunnetusti parane ennen kuin kaupat on tehty. Podin kuumettani kauan, koska uskoin vielä siinä vaiheessa, että Aviomiehen mielipidettä jonkinlaisena asiantuntijana pitää kuunnella. Ihan turha tehdä itsestään tyhmää ja tietämätöntä. Milloin auto oli liian vanha, jos se oli uudempi, se oli liian kallis. Olinko tehnyt tarpeeksi hintavertailua? Olinko ottanut huomioon sitä ja tätä? Olinko nyt varmasti harkinnut valintaani loppuun asti? Ja niin edelleen loppumattomiin.
 
Suljin korvat ja avasin silmät. Päätin minkä ikäiseen autoon on varaa. Paljonko saa olla maksimissaan kilometrejä. Mitä merkkiä? Minkä värinen? Autoliikkeisiinhän ei enää tarvitse raahautua fyysisesti paikalle, autot näkee netissä joka kantilta.
 
Eräänä heinäkuisena päivänä ilmoitin, että pitäisi saada kyyti Forssaan. Kesä ei onneksi ollut niin kiireinen kuin tämä, joten se onnistui. Etsimme oikean osoitteen ja marssin autoehdokkaani luokse innokas kauppias hännilläni. Katselin hetken, kokeilin istua, (potkin renkaita), silittelin maalipintaa. Sitten ilmoitin, että lähdemme kotiin.
 
Muutaman päivän kuluttua pyysin taas kyydin Forssaan. Nyt menimme eri liikkeeseen. Auto oli melkein ovella vastassa. Heti se nähtyäni tiesin, että siinä se on. Minun oma autoni. Ajoin sillä kotiin, enkä ole ainakaan ensimmäiseen kolmeen vuoteen kauppojani katunut. Helppoa se on auton osto.
 
Katsastuskonttorilla kysytään aina haluanko mennä mukaan katsastukseen, vai odotanko. Totta hitossa haluan. Katsastus on elämys. Jätskikin maistuu paremmalta, kun jotain on tehnyt sen eteen.  
 
.