Ajauruin eilenehtool pelikaverein kans Satuhäihi. Joskus täytyy tehrä vastoin periaatteitas. Kyl taas heräs kysymyksii.
 
Ymmärrän viäl sen, et isä yhren kerran taluttaa tyttäres pitki kirkonkäytävää ja luavuttaa sulhasel. Mut entäs sit ku sama tytär vihitään toisen ja kolmannen kerran? Voiks isä sitä sit taas viärä miähelään, ku ei ol vissiin sitä erelliseltkä sulholt takas saannu. Vai onks tää palautus tehty jossain piilos julkisuurelt. Voi isäparkoi.
 
Jos nainen kerran on joku tämmönen esine, mitä siirretään käsipualest toisseen, ni eiks voitais muuttaa tätä käytäntöö. Et esimerkiks ex-miäs luavuttais vaimon seuraajalles siin hääväen silmäin alla. Et tost saat, pirä hyvänäs. Kyl tulis iha uurenlaist dramatiikkaa vihkitilaisuuksiin. Kuvitelkas vaan huviksenne.
 
Toinen juttu, mikä muu ihmetytti: Minkäs tähren ihmiset haluu ittelles kirkolliset vihkiäiset, kun ne sit kumminki näyttää joltain sirkukselt, misä pappiki on vaan yks klovni? Vai valitaaks vihkipappi sen mukkaan, kuka suuremmaks pelleks niis seremoniois suastuu?
Ei kirkkohäis ennää muuta kirkollist ol, ku kirkkorakennus.
 
Ku ohjelma loppus, mää esitin pelikavereil hartaan toivomuksen. Et jos mää joskus ”löyrän sialunkumppanin” ja ”rakastun ihan enssilmäyksel”, ja viäl olen sen miähenki miälest ”niin ihana pakkaus” et pakko on vihil viärä, ni yrittäkä estää! Ja jos ette häitä saa peruttuu, ni eres se televisiointi! Kyl hei lupas koittaa parhaas. 
 
.