Muistelen isän sanoneen, ettei mikään väsytä ihmistä niin paljon kuin keväinen aurinko. Sen perimän kyllä itsessäni tunnistan. Alan valua lattianrakoihin heti, kun aurinko alkaa sulattaa lumia ja juoksuttaa räystäitä. Tilannetta ei yhtään helpota, että kaikki kotini noin 22 ikkunaa muuttuvat savulasiksi, lattialistojen ja puolipaneelien päällä istuu sitkeä pölykerros, ja tiedän ettei kukaan muu kuin minä korjaa tilannetta. Enkä millään jaksa.
 
Niinä päivinä, kun maa äkkiä humahtaa valkeasta vihreäksi - etenkin jos se tapahtuu kovin nopeasti – kevätväsymys on kovin lievä sana. Silloin kun väsymyksen lisäksi heikottaa, huimaa, oksettaa, pyörryttää, ahdistaa, pelottaa, sekä lisäksi kokee oloja, joille ei nimeä löydy. Hymyile siinä ystävällisesti ihmisille, jotka huokailevat: Eikö olekin ihanaa, kun on tullut KEVÄT! Onhan se, mutta elimistöni ei sitä vaan millään usko.
 
Jotkut keväät päästävät helpolla, jotkut ottavat koville. Eikä koskaan etukäteen tiedä. Joitakin helpotuksia olen vuosien varrella kehittänyt, saattavat auttaa muitakin kevätoireilevia.
 
Pahinta on, jos yrittää hangoitella vastaan. Kevääntulo on väistämätöntä, joten on parempi hypätä sen kyytiin tai mennä jopa edelle. Kesävaatteita voi kaivaa kaapista esiin. Huoltaa polkupyörän. Unelmoida uinnista luonnonvesissä. Helpottaa, jos pystyy ajattelemaan ”kevään yli”.
 
Pitää mennä ulos. Se kevät hyökkää siellä silmille, mutta silti. Kantaa potkukelkkaa sohjoisten paikkojen yli. Tehdä luontohavaintoja. Kuunnella helmipöllöä.
 
Kannattaa viedä pyykkejä narulle, vaikka saappaisiin meneekin lunta. Myös kaikenlaista hauskaa ja hyödytöntäkin voi puuhata. Tänään taputtelin kinoksen päälle tasaisen, valkoisen lautasen ja ruokin siitä närhet voileipäkuutioilla. Kevään henkiä voi näin lepytellä, etteivät kovin pahoiksi äityisi (kaikki auttaa, mihin uskoo hih hih).
 

Jos olo on kovin kurja, pitää ottaa iisisti. Levätä ja hemmotella itseään mahdollisuuksien mukaan. Ja muistaa, että tämä menee taas OHI. Ihan varmasti menee.

 

.