Lähdin tänään kesäiseen serkustapaamiseen kassissani kaksi Suomenmaata. En ole sotkeutunut politiikkaan, mutta toisessa oli juttu Konsta Jylhän elämästä ja toisessa taas Eino Leinosta Paltanniemen maisemissa. Työnsin lehdet serkkulikan kainaloon, koska arvelin molempien juttujen kiinnostavan häntä.
 
Yllätys, yllätys! Hänellä oli autossaan Anna, jonka hän oli pelastanut minulle jätepaperilaatikosta, koska oli nähnyt kannessa tekstin ”Heikki Salo: Haluan olla vanha ja raju.” Tietenkin halusin sen! Lehteä kotona lukiessani huomasin saaneeni vielä bonuksena Jipun haastattelunkin.
 
Aina kun hankin uuden levyn, minulla on tapana soittaa sitä autolla ajaessani nonstoppina, niin kauan että kyllästyn, vaikkapa viikkoja. Kuuntelin Jippua viime talvena niin paljon, että Tuonelan koivut – ne lehdettömät – tuovat aina mieleeni korkeat kinokset tien vierillä, lumisateen, jopa talven tuoksun. Luin nyt haastattelua mielenkiinnolla.
 
Tämä se on kulttuurivaihtoa, eikö vaan?
 
”En edes halua kadottaa elämästäni synkkyyttä, rakastan sitä. Eikö iloisena ole raskasta, kun ei saa kokea negatiivisia tunteita? Minulle iloisuus on sirpale, johon on välillä ihana astua.” (Jippu)

 

.