Tämmösen otsikon mää luin. Kattelin tual feispuukis koskelaisten valokuvii, ja niitten joukos oli kuva vanhast lehtileikkeest. Turun Sanomist tais olla, jutun oli kirjottanu Olli J. Pellikka. Tartti lukkee oikeen uurestas: Koskis-rockista puuttui riemu. Nyt sekin selkis. Mää olen koht neljä vuasikymment miättiny, et onks mus joku vika, kun ei mul siäl niin kamalan hauskaa ollu. Eiku siält onki koko riamu puuttunu tykkänäs! Olis pare ku lukis lehret sillon ku ne ilmestyy. Ei tarttis tämmöses väärinkäsitykses koko ikkääs olla.
 
Siin jutus mainittiin, et tää festivaali oli kestäny kokonaist kuustoist tuntii…(toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: nyt ei ne nuaret, nyt ei ne nuaret pääsis viäl alkuunkaa).
 
Riamun puuttumisest hualimatta esiintyjät saa kehuiki. Ainaki Wigwam ja Pressa. Erikses mainitaan joku turkulainen Wolfgang, joka kuulemma ”pyöri karhupuvussaan ympäri lavaa ja pistäytyi välillä vähän järvessäkin”. Tää kohta sai mun epäilemmään, et ollaanks mei mahrettu olla ollenkaan samois bileis, mut kyl kai.
 
Mul on parhaiten jääny miäleen se , ku aamuvarhasel olin tullu siält turvallisestas kotti velipojan Bluuböördis ja menin papumaahan syämään pavunpalkoi. Herkuttelin siin ja miätiskelin, et tämmönen se sit on mun nuaruus. Nyt on tullu nähtyy festivaalitki ja Konsta Jylhä livenä. Et kaipa se täst.
 
Toi mun kuvani on vähä hämärä, mut ihan autenttinen. Se on vaan kopion kopion kopio. Näkkyy siin ainaki aito Koskisrock- kypärä ja ponttoonilava. Lähihistoriaa (lähi?) parhaimmillas. 
 
.