Olisi kivaa, jos olisi aina fiksu tai ainakin olisi sitä oikealla hetkellä. Eikä sitten jälkeenpäin. Kirjoittelin tänään runoraatimme jälkeen omistuskirjoituksia blogikirjoihin, joita yleisö minulta osti. Haluaisin aina kirjoittaa päivämäärän ja nimen lisäksi jotain, mikä liittyisi juuri kyseiseen päivään ja hetkeen, eikä välttämättä itse kirjaan.
 
Parituntinen raadin jäsenenä oli taas riemastuttava kokemus ja kai tyhjentäväkin, koska mitään järkevää ei enää ollut päässä. Niinpä kirjoittelin vaan muistutuksia siitä, että aina on jotain, vaikka se asia tulee selväksi jo kirjan esipuheessa.
 
Sitten tulen kotiin ja vilkaisen kalenteriin. Siinä se on. Tämän päivän kohdalla juuri se informaatio, joka olisi pitänyt kirjoittaa: ”Valon päivänä, kuun ollessa pimeimmillään”. En tiedä montako vuotta kestää, kunnes musta kuu taas osuu Valon päivään, eikä sillä ole merkitystäkään. Menetin vain niin hyvän mahdollisuuden! Tyhmä minä.
 
Alla vielä katkelma yhdestä raatirunosta. Päättelin sen kertovan heräämisestä muusikon vierestä krapula-aamuna. Vitsivitsi. Tunnistaako joku runon? Ensimmäinen oikein kommenttilaatikkoon vastannut palkitaan blogikirjalla (wau, keksin tämän juuri äsken!). Runoraadissa paikalla olleet suljetaan tämän jalon kilpailun ulkopuolelle.