Kun aina valitan ja ruikutan, niin on mukavaa vaihteeksi kiitellä. Ihan kuin olisin Oscar-gaalassa tai jossain.
 
 
Kiitos Saijalle ja Jormalle tulkinnoista jotka teitte teksteistäni ja sävelten siivistä, jotka ne saivat. Jormalle vielä siitä, että open stagella ajoit yksin Sohjoisia teitä. Ansiostanne minun ei tarvinnut jännittää mitään esiintymistä, enkä jännittänyt teidänkään puolestanne, eikä ollut syytäkään.
 
Kiitos Tarjalle, kun tulit Nummelasta asti tuoden mukanasi taikavarpusi, pettämättömän huumorintajusi ja minulle kauniin kukkakimpun. Olen todella riemuissani siitä, että olemme tutustuneet.
 
 
Kiitos kaikille kurssikavereille seurasta, vertaistuesta, kommenteista, naurusta ja biiseistä. Olette mainioita.
 
Kiitos Heikille lokakuusta, jolloin koulutit meitä ja Marraskuusta, jonka meille lauloit. Kiitos, että olet ylpeä meistä (oletpas!), ja uskot piileviin kykyihimme.
 
Kiitos Sepolle turvallisesta kyydistä sinne ja pois, etten joutunut minnekään eksyksiin.
 
Kiitos Suisto- klubille intiimistä tunnelmasta, elävistä kynttilöistä, tummasta oluesta, vanhoista puutuoleista ja narikkalapusta numero 204, joka jäi minulle, koska en millään löytänyt sitä olkalaukustani poislähtiessä. Ymmärrättehän, että naisen laukussa pitää olla valtavasti sälää, kun hän lähtee vaikkapa vain sadan kilometrin päähän kotoaan. Yksi narikkalappu hukkuu siihen materiamäärään kovin helposti. (Luin tänään lehdestä, että Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa, Cernissä on ensimmäistä kertaa onnistuttu vangitsemaan antimateriaakin. Ymmärtää sen, mitä naisen veska sitten voikaan nielaista. Tämä nyt oli vaan naisen logiikkafysiikkaa). Mutta lupaan tuoda sen takaisin, kun tulen seuraavan kerran. Ja minä tulen!
 
Arjen kiristävän vanteen
ilta katkoi otsaltain.
Tummenevaan taivaankanteen
syttyy lyhdyt planeettain.
 
Tule lähemmäksi vähän,
vaikka ääneen pyydä en.
Soita kitaralla sointu,
tämän illan viimeinen.
 
.