Must on tullu aika kyyninen ihminen. Ai, tei olette huamannee? Harvoin mää viittiin kauhiastas innostuu mistään asiast. Ajattelen vaan, et senkus tohkaatte. Niinkun nyt tää Nepalin hyväks laihruttaminenki. Jos jollain ukol on kymmenen miljoonaa euroo ylimääräst, ni lahjottais Nepaliin tai mihin hyväs. Mut ei. Ku täytyy ihmisii juaksuttaa ja tyällistää. Köyhät kyykkyyn vaan, tai vaakal ainaki!
 
Pekka Puskaki on intoo täys. Hän uskoo et jos kakssataatuhat ihmist laihruttaa kolme kiloo, ni sil estetään tuhansii diabetekseen sairastumissii. Kyl varmaan, jos ne kilot pyssyy kans pois. Mää vaan luulen et usseimmil ne on heinäkuuhun mennes tullu takas.
 
Eniten tämmösist kampanjoist innostuu ihmiset, joil ei ole tahronvoimaa laihruttamisseen, vaik kuka maksais siit mitä. Anteeks vaan. Eikä se homma ol yhtään helpompaa hyväntekeväisyyren nimis, vaikka jokkut tuntuvat niin luulevan. Vaaka on vaaka, eikä se anna armoo, on punnittaval siivet seljäs tai ei (kuva!).
 
Jos mää laihrutan, ni mää teen sen itteni takia, enkä yhtään hiukkaa kenenkään muun. Seurakunnil on mun miälestäni tärkkiämpiiki tehtävii, ku mittailla ihmisten läskei. Mut menkööt muut puntariin. Ei se muu ny suuremmin haitta. Mää pysyn pois.