Puu, hillitse oksasi voimakkaat,
kun syliisi pienen linnun saat,
pysy hiljaa, rauhaton, liikkuva puu,
pesä lempeä lehviisi piiloutuu.
Näe, katkera puu, epäuskoinen,
miten mahtava usko on lintusen,
et toista sen kaltaista kohtaa.
Pyhän, hohtavan ihmeen se latvaasi loi
miten ihmeellisesti ja rikkaasti voi
pesä silkillä vuorattu hohtaa!
Pesän untuvat poimi se rinnastaan,
kukaties se on koskenut kyllä.
Joka untuvan poimi se rinnastaan:
oli liian karheita ruohot maan,
ja liian kylmä ja kaukainen
oli pilvien untuva yllä.
 
              Aale Tynni
 
 
 
Sitten tuli orava. Tuli hirveä piipitys, rääkynä ja mellakka. Tuli muita rastaita vauhdilla metsästä lajitovereita auttamaan. Pesää korkealla männyssä puolustettiin raivoisasti ja oravalle annettiin sakinhivutusta. Minä – pyykkitelineeni luona sukkia ripustamassa – katselin näytelmää paikalleni jähmettyneenä. Miten tähän nyt pitäisi puuttua?
 
Rähinän laannuttua löytyi puun alta yksinäinen, vielä lentokyvytön linnunpoika. En tiedä miten kävi muiden. Laitoin puun juurelle karvahupun ja nostin palelevan poikasen siihen. Tiedän ettei se rinnasta poimittuja pehmikkeitä korvaa. Tiedän myös, että luonto yön aikana luultavasti hoitaa asian. Ja liian kylmä ja kaukainen on pilvien untuva yllä.
 
 
 
.