Alttarintekijä piti sanansa; mä olen täällä taas. Saan nyt istua kelopuun oksalla lintujen seurana. Eikä se oikeastaan enää mikään kelo ole, sillä puuhun on puhjennut vaaleanvihreitä hiirenkorvia ja lampi kukkii lumpeita!

Se edellinen taustakuva oli kyllä enemmän mun mieleen. Kaukaisen galaksin valot toivat maisemaan avaruudellista ulottuvuutta, vaikka liimaus sen olikin rypistänyt. Ei tämä lintujulistekaan paha ole. At on kuvasta vähän ylpeä, koska on sen itse ottanut. Joku rastasparvi siinä on pihahaapojen latvuksissa. Ifolorin tilausohjelma herjasi, että resoluutio on heikko, kun niin paljon suurennettiin. At klikkasi vaan rohkeasti tilauksen ja hyvä tuli.

Täällä kirkossa on nyt hiljaista, kun Tuomas-laulut ovat vaienneet. Mulla on taas ihan rauha pohdiskella kaikenlaista. Lähinnä olen nyt pähkäillyt kielioppikysymyksiä. Että miksi Tuomas-messusta on tullut Tuomasmessu? Salon seurakunnan ohjelmalehtisen takasivulla se oli jo tuomasmessu.

Ymmärrän mä sen, että sinitarrasta on tullut yleisnimi, jota käytetään tarramönjästä, joka alun perin oli Sini-tarraa (ja jota kohtaan tunnen lukkarinrakkautta, koska jalkani tehtiin siitä). Tai että jeesusteippi on jeesusteippiä, eikä Jeesus-teippiä. Eihän sillä oikeastaan ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa. Paitsi, että se tekee ihmeitä.

Sitä mä vaan, että onko tuomasmessu nyt menossa samaan kasaan kuin sinitarra ja jeesusteippi?

Jäin tänne taas toistaiseksi asumaan, joten jos Kuusjoen kirkossa käytte, tulkaa ihmeessä tänne sivukirkkoon morjestamaan. Jos mä olen kupsahtanut alas oksaltani lampeen, niin nostakaa takaisin. Kaikkiin tarroihin takapuolen alla ei aina ole luottamista.