Sängyllä makasi harmaaraitainen kissa. Huomasin sen heti, kun menin ovesta sisälle. Se katsoi minua hiukan halveksivasti ja epäillen. Juuri niin kuin kissat katsovat vierasta tunkeilijaa, joka on luvatta tullut heidän ylhäiseen valtakuntaansa.
 
Mutta Hiljan kasvoilta näin, että olin tervetullut. Vierailuni oli yllätys, josta en ollut vihjaissutkaan etukäteen. Olinhan itsekin keksinyt sen vasta eilen illalla. Minulla ei enää ole äitiä, jonka luokse olisin mennyt. Tiesin, että haudalla on ruusuja ja varmaan valkovuokkojakin, joten en lähtenyt sinnekään. Siellä ei olisi ketään. Halusin mennä jonnekin, jossa olisi Joku. Laukussani oli blogikirja ja kortti omalla runolla. Tiesin, että Hilja – jos kukaan – osaa arvostaa sellaisia tuliaisia.
 
Meiltäpä eivät puheenaiheet loppuneet! Siitä, kun olemme viimeksi jutelleet on vuosia ja taas vuosia… Me molemmat rakastamme kissoja, koiria, possuja ja lehmiä. Ainakin niitä. Ja tietenkin runoja, tarinoita ja lauluja. Hilja näytti minulle kissarunon, joka oli julkaistu Lemmikki-lehdessä ja kirjat, jotka hän oli saanut siitä palkkioksi.
 
Henkilökunta toi meille kahvia, teetä ja mansikkakakkupalat. Toivotimme toisillemme hyvää äitienpäivää. Ikänsä puolesta Hilja voisi olla vaikka äitini. Mutta Hilja ei ole kenenkään äiti, enkä ole minäkään. Silti meillä oli hyvin juhlallista ja hauskaa. Sain lahjaksi itsetehdyn kaulakorun. Kuvassa se on sujahtamassa mekkoni taskuun. Se oli kuin soinnutettu mekkoni väreihin.
 
Kun oli aika lähteä, Hilja vaihtoi ”ajoneuvonsa” pyörätuolista rollaattoriksi ja lähti saattamaan minua pitkin pitkää käytävää ja sitten toista. Katselimme taidetta seinillä ja kyselin vielä talon elämästä. Pääsimme jo melkein ulko-ovelle, kun takanamme alkoi kuulua hätääntynyttä mourunaa. Miisu-kissa sieltä tuli vahtimaan, etten vaan hänen mammaansa vienyt mukanani!
 
Äsken hiplailin vielä puuhelmiäni. Mietin, että Hilja varmaan on jo nukkumassa, koska on myöhäistä. Ehkä hoitajilla huomenna on aikaa näyttää Hiljalle toimiston koneelta blogiani, hän oli kovasti kiinnostunut, mitä nämä tällaiset blogit oikein ovat. Onkohan Miisu antanut jalkopäässä tilaa myös Hiljan varpaille? Se kuulemma kläpsäisee helposti tassullaan, jos liian liki tulevat.