Alussa Jumala ei luonut yhtikäs mitään. 'Ehtii sitä huomennakin', hän sanoi ja siveli tyytyväisenä partaansa.

Toisena päivänä Jumala sanoi: 'Onhan tässä vielä viisi päivää aikaa' ja lysähti takaisin tyynykasaansa.

Kolmantena päivänä Jumala aikoi jo ryhtyä erottamaan valkeutta pimeydestä, mutta tuskin hän oli ehtinyt keittää vielä aamukahviakaan, kun päivä oli jo hurahtanut ohi.

Neljäntenä päivänä Jumala harkitsi vakavissaan, että antaisi koko rasittavan luomistyön jonkun toisen tehtäväksi. Mutta ketään toista ei vielä ollut.

Viidentenä päivänä Jumalalla oli muuta paljon kiireellisempää hommaa.

Kuudentena päivänä Jumala mietti, pystyisikö vielä jotenkin luistamaan tehtävästä. Hän ei keksinyt kuitenkaan pakokeinoa. Olihan hän sentään kaikkivaltias, ja siksi useimmat selitykset kuulostivat hieman epäuskottavilta.

Sunnuntaina viittä vaille kaksitoista Jumala väsäsi kiireesti jotakin: vettä, maata, päivän, yön, eläimet ja muuta sälää. Sitten hän tarkasteli työnsä tulosta ja näki, että se oli hutaisemalla kyhätty. 'Mutta aikaa meni vain viisi minuuttia', hän sanoi. 'Ei lainkaan hullumpaa!'."
 

(Kathrin Passig ja Sascha Lobo: Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria)

.