Menin tänään kirkkokonserttiin virittäytymään joulun tunnelmaan. Tai ehkä se oli vain tekosyy, koska noin 60 joulutervehdystä pitäisi – ei vain kyhätä- vaan ihan ajatuksella laittaa kuntoon. Siinä sitä virittäytymistä olisi yllin kyllin.

 
Vähän ristiriitaisin tuntein konsertista palasin. En oikein tiedä pidinkö näkemästäni ja kuulemastani vai en. Tuli jotenkin amerikkalainen olo. Osasivathan ne Riuttaskorvet laulaa ja musisoida, ei siinä mitään. Ja ainakin he vilpittömästi ihailivat toinen toisiaan. Juontaja muisti joka juonnossa käyttää sanaa ihana, ja toisten ollessa esiintymisvuorossa toiset räpsivät kameralla kuvia. Minulta meni tyttäret, miniät ja kälyt sekaisin, mutta kauniita ja kimaltavia kaikki tyynni.
 
Oman lempparijoululauluni sain illan viimeisenä, joten hyvä maku sitten kuitenkin jäi suuhun. Vai korviinko se jäi. Vaikka ketään ei kiinnostaisi, niin kerron, että se on Adolphe Adamin Oi Jouluyö. Kiittikiitti siitä.