Joskus syksyn pimeimpään aikaan se alkaa. Mitkä valokuvat pitäisi tilata paperiversioina joulukortteja varten? Kelpaisiko joku vuoden aikana syntynyt teksti sisarusten joulutervehdyksiin? Uusi pöytäliina keittiössä olisi kyllä mukava. Palaakohan sen 30 vuotta vanhan kynttelikön kaikki lamput? Porsaita vai peuroja? (pipareista siis) Osaanko vielä kutoa? Mitä viime jouluna hoksasin sellaista tärkeää, mitä minun piti tänä jouluna muistaa? Kirjoitin sen ehkä muistiin. Missä on ”Varasteleva joulupukki”- kasetti? Jossain on kai vielä joulu?
 
*
 
 
Jouluni on korkeimmillaan muutamana päivänä ennen aattoa. Ajelen iltaisin yksikseni ja rauhassa pitkin lumisia kyläteitä. Auton kojelaudan päällä valaisee pieni sininen kynttelikkö, ainakin niin kauan kun paristoissa riittää virtaa; minulla ei ole akkukäyttöistä. Stereot soittavat vanhaa joululevyä, jolla lapsikuoro laulaa hiukan falskisti ”joulu on jo ovella” ja Seppo että ”kerran loppuun satu joulun saa”. Ajattelen miten totta se on ja minua ihan vähän itkettää. Tiputtelen kortteja postilaatikoihin.Taivas on tähdissä.
 
Joihinkin taloihin poikkean sisälle. Jos talonväen joulukiireet sallivat, saatamme viettää hetken kynttilöiden valossa glögiä juoden. Monilla on jo kuusikin koristeltuna, itse koristelen vasta aattona. Syömme pipareita ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä, ja joskus menee niistä ylikin. Nämä ovat jouluni parhaita hetkiä.
 
*
 
Aatto. Kuusi on työllä ja joskus tuskalla ja eripurallakin etsitty; periaatteeni on, että kaunis kuusi tai ei kuusta ollenkaan. Kun muutimme uuteen taloon, meillä oli monena jouluna suuruudenhulluudessa noin viisimetrinen kuusi, koska avonainen aula sen sallii. Olihan se komea, mutta tuotti työtä; pallojen ripustaminen ja kynttilöiden asennus oli sirkustemppuilua. Nyt parina jouluna olemme tyytyneet ”normaaliin” kuuseen olohuoneessa. Apuna ja makutuomarina koristelussa on usein kummityttö Nuorimmainen, aikuinen jo hänkin. Keitän puuroa ja sekahedelmäsoppaa.
 
Illan hämärtyessä lähdemme käymään kahdella hautausmaalla. Aviomieheltä on kuollut veli, minulta isä, äiti, sisko ja veli. Hiski on aina ollut autossa mukana. Yhtenä jouluna hautausmaan parkkipaikalla pysähtyi automme viereen vieras mies ja jäi katsomaan Hiskiä ikkunan läpi. Sanoi vain kaksi sanaa: - Koirien aatelia.
Tänä jouluna omalle pihallemmekin syttyy kaksi kynttilää entisen yhden sijaan.
 
Illalla kun olemme syöneet, availen paketteja ja luen joulukortit vielä kertaalleen. Usein valvon myöhään yksinäni. Juon lasin viiniä. Pelaisin mielelläni seurapelejä, jos seuraa olisi. 
 
 
*
 
Joulupäivänä olen aina väsynyt. Anoppilan jouluruokailussa täytyisi syödä enemmän kuin pystyy. Minusta tuntuu, että joka joulu puhutaan samat asiat; ne liittyvät joko maanviljelyyn tai rakentamiseen. En ole ihan varma olenko siellä, missä minun kuuluisi olla?
Tapaninpäivääni kuuluu yksi unelma. En ole koskaan ollut oikealla tapaninajelulla. Kulkusten kilinässä. Fällyjen alla. Ehkä vielä joskus?
 
*
 
Täydellistä joulua en osaa kaivata, kohtuullinenkin riittää. Olen viettänyt joulun, jolloin pystyin tuskin itkemään järkytykseltäni, palelin vain hillittömästi. Myös joulun, jolloin olin huolesta melkein kaksinkerroin ja pelkäsin yötäpäivää. Kymmeniä jouluja, jolloin töitä oli huomattavasti enemmän kuin juhlaa; jouluaamuna pihan yli sikalaan lampsiessa kuvittelee helposti, että kaikki muut ihmiset ovat matkalla joulukirkkoon.
 

Jotain olen oppinut. Jätän väliin pönötysjuhlat. En mene tavarataloihin ennen joulua, harvoin muulloinkaan. En anna hysterialle mitään tarttumapintaa. Muistan heitä, joita haluan muistaa. Yhdyn joululauluihin, jos lauluttaa, jos ei, niin en. Etsin jouluani sieltä missä se tuntuu olevan. Joskus se on yllättävissä paikoissa odottamattomaan aikaan.

 

.