LOHDUTUSNUKKE
(muisto viidessä näytöksessä)
1.
kyllin vanha
ymmärtämään eivät
marraskuun lapset
lahjoja elokuussa
liian pieni
estämään ettei
hillitön itku
kun jää
ilman vaikka
kaikki toiset
hihkuvat riemusta
kauniita jotain
saaneet ja
nauravat kuorossa
löytävät kääreistä
äiti kädestä
ulos pihalle
tädin syysleimut
täydessä kukassa
ympäri penkkejä
kävellään kävellään
miten saatoin
pilalle tärvätä
kaikilta ehtoon
kotiin täytyisi
mikset rauhoitu
hyvä lapsi
saa hävetä
silmät päästään
tässä mitä
muutkin sanovat
en sentään
sinusta uskoisi
ihmisiksi pitäisi
osata haistoin
jo syksyn
vaikka ei
se vielä
ihan
2.
enkä tiennyt
ilta kun
jo hämärä
että tuvassa
syttyivät kattoon
pyöreät lamput
mustista nipukoista
oven suusta
kotona isä
tikulla viritti
öljyiset valot
polkaistu käyntiin
vanha singer
täällä maalla
opittu olemaan
keksimään itse
mitään valmiina
aina löytyy
kaapeista tilkkuja
langan loppuja
sinisiä nappeja
silmien väriä
palmikkopäiset
isot siskot
serkkutytöt
taikureita kaikki
loihtivat tyhjästä
kun tarpeen
ja välttämätöntä
tilanne rauhoitetaan
pihan
3.
täytyi ymmärtää
niin paljon
nähty vaivaa
moisen oikkuilun
tähden nyt
niistä nenäsi
no niin
eikä tässä
parkua mitään
laihat valkeat
kasvot tukka
ruskeaa lankaa
oikea kuminauha
housuissa pehmeä
virkattu pusero
minulle käsiin
varta vasten
luotu piti
osata olla
kiitollinen sentään
nielemään pystyn
lopun kaikki
pettymyksen taikka
ääneen sanomatta
vihan
4.
silmätsulkeva
aila tummin
ripsin jussi
neekeripoika
hiuspehko
mustaa lammasta
reipas olli
kultakoski
autokorjaamon
poika reppu
selässä sekin
ommeltu itse
helyt korvissa
vinkki pieni
vääräsääri
guttaperkkaa
perheenjäsen
tuokin olle
myssyssä aina
kaksi reikää
oikeastaan jänis
joka ilta
peitelty huolella
hyvään asentoon
kädet jalat
pään alle
pehmeää aina
hiukan sivusta
kalpein kasvoin
ulkopuolinen
nimetön ristimättä
vaille jäänyt
jonkun turhan
rievun alta
lohdutusnukke
työntää laihan
hihan
5.
en kenellekään
tätä ennen
sinulle tänään
piilossa täällä
niskaan huuliin
kaulaan ohimoille
koska rakas
enkä tahdo
ettet tiedä
mikä kohta
sielun arka
orvaskesi
ihoa kasvattanut
vieläkään se
koskaan älä
älä koskaan
armopalaa
vaikka kuinka
mitään ei
kerjäämällä sillä
kaukaa jo
nuken kasvot
jos se
liian liki
hengityksen melkein
salpaa tuoksu
elokuisen
räjähtävän kukkaan
ruohoon hukkuneina
leimupenkit
sylissäsi sano
vihdoin nukah-
tihan
Riitta Mikkola 2008
Huomasithan loppusoinnut?
Kommentit