P1010012-normal.jpg

Mikä se oli tämä laulu? Ei löydy googlettamallakaan. Olisiko ollut jotain M.A. Nummista? No, se on nyt aivan sivuseikka. Pääosassa on tämä uusi käkikelloni!

Kun olin pieni, Töykkälässä oli käkikello. Missään muualla en muista silloin sellaista nähneeni. Pelasin aina Simon kanssa Afrikan tähteä kamarin lattialla. Äiti ja Jenny juttelivat kyökin puolella. Meillä oli aina peli kesken, kun äiti kurkkasi ovelta ja kysyi joko lähdettäisiin kotiin. Saimme luvan pelata pelin loppuun. Vaivihkaa aloitimme aina uuden. Taas oli peli kesken.

Toinen syy pitkittää lähtöä ehtokylästä oli se käkikello. Jos kerran vielä ehtisi nähdä käen kurkkaavan luukusta. Jos puoli yhdeksän kukahduksen jälkeen aloitettiin uusi peli, saattoi käydä jopa niin hyvin, että sai kyläreissun venytettyä yhdeksään kukahdukseen!

Lupasin silloin itselleni, että jos joskus tulen isoksi ja jos minulla silloin on oma talo, hankin sinne käkikellon. Paljon muita tulevaisuuden haaveita en sitten elätellytkään; mistä sitä elämästä koskaan tietää.

Viisi vuosikymmentä siinä suunnilleen vierähti. Yhtenä päivänä muutama viikko sitten havahduin huomaamaan, ettei seinälläni ole käkikelloa. Menin nettiin ja aloin perehtyä asiaan. Halusin ehdottomasti vedettävän kellon, enkä mitään paristorihkamaa. Lempiväriä en ehkä saisi, koska ruskea on perinteinen saksalaisen käkikellon väri. Toki ihan kokovalkoisiakin löytyi. Keskustelupalstalla eräs mies kertoi, että käkikello oli pilannut koko hänen elämänsä. Avioero tuli ja kaikkea. Lopulta hän heitti koko kellon säpäleiksi pihakivetykseen. Tämänkään en antanut pelotella itseäni.

Päättäväisesti marssin Jokisen kello- ja kultaliikkeeseen. Nyt olohuoneen seinällä kukkuu kello öin ja päivin. En ole käyttänyt vaientamisvipua, koska tahdon tottua ääneen öisinkin. Kukkuminen ei ole alkanut ärsyttää, vaan naurattaa yhä joka kerta. Etenkin se läimähdys luukun sulkeutuessa saa aikaan hykerryttävän tunteen pallean seudulle.

Itselle annetut lupaukset kannattaa toteuttaa. Ehdottomasti.