Työpöydälläni on merkillinen ominaisuus ja taito. Se imaisee päällään olevia tavaroita jonnekin syövereihinsä, joista en niitä millään löydä. Kun asetan päällimmäiseksi jotain tärkeää (siis turhat ja tarpeettomat eivät sille kelpaa) ottaakseni sen siitä hetken kuluttua niin hups, se on kadonnut!

 Juuri näin taas kävi pääsiäistarrojen kanssa. Olin – ihan äskettäin mielestäni - kaivanut esille työpöydän laatikosta kaikki pääsiäiskortit (4 kpl) ja tarra-arkit (2kpl) ja jostain syystä (ehkä nuukuuttani) päättänyt, että lähetänkin tänä vuonna vain neljä pääsiäiskorttia. Harvoille ja valituille siis. Tänään oli se kuuluisa yhdestoista hetki, ja ryhdyin kortteja kirjoittamaan. Kortit olivat paikoillaan, samoin se tarra-arkki, jossa oli enää muutama halju tarra jäljellä. Mutta se toinen, täysi ja värikäs, missä se oli?
 
Ankarien kaivausten jälkeen luovutin. Olkoon sitten niin. Jos pääsiäistarratarjonta kerran on näin köyhää, niin käytän jotain muuta aihetta sitten. Näitähän minulla riittää. Valitsin kissoja ja aivan pienenpieniä hiiriä. Kissaihmisiähän nämä korttien saajat kaikki olivat. Koristelin siis korttien taustapuolella olevat narsissikorit pikkuruisella hiirellä ja sitä vaanivalla kissalla.
 
Alkoi sitten mietityttää. Pitäisikö tähän nyt kehittää joku aasinsilta tästä juhla-aiheesta näihin elukoihin, kun ne eivät varsinaisesti nyt mitään tipuja ole? Voisin laittaa vaikka jonkun nasevan repliikin jommankumman suuhun. Tai jonkun runon sepittää. Värssyn (inhoan jo sanaakin). Hmm….mietitääs…
 
Onko pääsi täinen,
vaikka on pääsiäinen?
Kissalta tässä kysyy
töykeä päästäinen.
 
No joo. Eihän värssyt nyt mitään pääsiäisperinnettä ole. Enkä niistä sellaista halunnut tehdäkään. Postitin kortit sitten ihan ilman värssyä vaan.
 
 
 
PS. Ette usko tätä! Kun sain tuon tekstin ruudulle, tulivat isäntä ja Hiski eläinlääkärikäynniltään. Ihottuma oli viitannut vähän koiran päätäihin!
Onneksi ei niitä näytteestä kuitenkaan ollut löytynyt. Ei tullut täinen pääsiäinen. 
 

.