Syyskuu%202014%20005-normal.jpg

Ne ovat Elämän kaipuun Loboja ja Valkea Kuulaita…

Paikallislehden tekstaripalstalla käydään aika ajoin hyvin kiinnostavia keskusteluja. Jos niitä nyt edes keskusteluiksi voi sanoa; toimitus pitää huolen siitä, että vastaus jonkun heittämään viestiin julkaistaan vasta kolmen viikon kuluttua tai useimmiten ei silloinkaan. Lukijat eivät enää voi muistaa, mistä asiassa oli alun perin kysymys.

Viimeisin kuuma aihe on ollut, saako toisen puutarhasta ottaa luvatta omenia. Jotkut äidit (!) ovat sitä mieltä, että heidän lapsillaan on oikeus saada syksyn herkkuja suoraan puusta, on sitten itsellä hedelmäpuita tai ei. Elleivät puutarhan omistajat – lievän painostuksenkaan jälkeen – suostu laittamaan omenaämpäriä tarjolle portinpieleen, niin sitten omenat poimitaan itse. Kaatopaikallehan ahneet ja itsekkäät omenanviljelijät satonsa kuitenkin lopulta raahaavat, nuo ryökäleet. Sitä paitsi ainahan sitä on omenavarkaissa käyty, aikojen alusta asti.

Viimeksi joku esitti ihan tosissaan – tai sitten pelkkänä provona – että omenapuut julistettaisiin yhteiseksi omaisuudeksi, jota kaikki saisivat vapaasti hyödyntää. Näin maailma olisi ikään kuin tasa-arvoisempi, koska kaikilla ei ole omaa puutarhaa!

Nyt meinasi jo minultakin huumorintaju loppua. Vähältä oli, etten alkanut vihaista vastausta näpytellä. Turhaa se olisi ollut, koska ei se milloinkaan olisi lehdessä päivänvaloa nähnyt. Eiväthän ne omenapuut ole mitään taivaan lahjoja, jotka putkahtaisivat tuosta vaan jonkun nurkkiin tuottamaan satoa toisten kadehdittavaksi. Vähintään jonkun on tarvinnut ne joskus istuttaa. Sitten suojata jäniksiltä ja peuroilta, lannoittaa, leikata, torjua tuholaiset ja odottaa kärsivällisesti vuosikausia! Niin ja raaputtaa jäkäliä. (Ikivanhaa omenapuutamme oli kerran puutarhuri nuorennusleikkaamassa. Tilaisuuden tullen kysyin oikein ammatti-ihmiseltä, että pitääkö nuo jäkälät oksista harjata pois. Vastaus oli, että saahan ne harjata, jos ei muuta tekemistä ole. Minulla on ollut.) Että ihan vähällä en toisten omppupuihin menisi räpläämään. Olen toki mukulana käynyt varkaissa, se tässä tunnustettakoon.

Mainitsen nyt lopuksi herkutelleeni tänään lajikkeella, jonka nimi on Tallinnan Päärynäomena. Todella herkullista ja kypsänä niin mehukasta, että vesi suupielistä tursuaa. Enkä ottanut luvatta, minut KUTSUTTIIN niitä poimimaan, kiitos vaan!