”Pirtelössä on banaania, mangoa ja omenaa, kaikki luomua. Ruska, 10, on valmistanut sitä aamulla ison satsin ja muistanut heittää kuoret keittiössä olevaan biojäteämpäriin, josta ne päätyvät lampaiden ruuaksi. Se on pieni teko, mutta tärkeä kokonaisuuden kannalta, mainitsee Ruskan äiti Lotta Laaksonen.”
 
(Kodin Kuvalehti 16 / 2010, Marianne Riiali: Kotona kommuunissa)
 
 
Näin sitä kommuunissa lampaita ruokitaan. Biojätteillä. Lammastalous ei ole vahvin alani, mutta kyllä tämä epäilyttää. Syö kai se lammas banaaninkuoriakin, jos parempaa ruokaa ei ole, eikä aitauksestaan ulos pääse sitä etsimään. Vaan miten mahtaa olla valkuaisaineiden ja kivennäisten laita? Jutusta ei minulle selvinnyt, miksi kommuunissa ylipäätään lampaita pidetään. Kehräävätkö he niistä ehkä lankoja? Vegaaniruokavalioon tuskin pääsiäisenäkään kuuluu lampaanviulua. Onko päkän tarkoitus vain muuttaa ruma biojäte kauniiksi papanaksi? Niin ja olla lasten taputeltavana tietysti; säilyy luontosuhde.
 
Tuotantoeläinten elinolosuhteista puhutaan paljon, ja myönnän että niissä parantamisen varaa varmasti olisikin. Enemmän olen kuitenkin huolissani kaikenkarvaisista harraste-eläimistä, joiden omistajilta ei puutu idealismia, eikä ehkä vilpitöntä eläinrakkauttakaan, mutta kotieläintalouden oppikirjat ovat jääneet lukematta. Eläimiä hankitaan pihapiiriin, koska ne ovat siinä niin ”kivoja”. Onko eläimillä kivaa, se onkin jo eri kysymys.
 
Joskus vuosia sitten, kun itsekin vielä hoidin sikoja, luin lehtijutun luomulihaa tuottavasta sikafarmarista. En ollut uskoa silmiäni! Keskelle kylmää, vanhaa kivinavettaa oli tehty sähköaidasta pieni aitaus, jossa possut mahtuivat hädintuskin kääntymään ilman, että kärsä tai saparo osui lankaan. Kaiken huipuksi niitä ruokittiin ravintolajätteellä, mikä käytännössä tarkoittaa tulisesti maustettuja ruuantähteitä, lasinsiruja ja haarukoita. Juttu oli tehty ihan myönteisessä mielessä, onhan se hienoa kun luomua tuotetaan!
 
Itselläni ei ollut luomutuottajan statusta, mutta possuillani oli sentään keskuslämmitys, ilmastointi, pahnoja karsinassa, makuupaikat seinän vieressä ja mieluista ruokaa. Joskus yritin tarjota niille perunanloppuja, mutta ne jäivät kiiriskelemään kaukalon pohjalle; rehu vain syötiin tarkasti pois ympäriltä. Koska perunat olivat siellä seuraavanakin päivänä, annoin periksi ja poimin ne pois. Banaaninkuoria ei koskaan tullut mieleeni tarjota.
 
 
Maatiainen-durocristeytyksiä. Kuvan laatu on huono; en omistanut vielä digikameraa.