Ajoittain kuvittelen, että postiostaminen on helppoa ja kätevää. Toisin ajoin taas ymmärrän syvästi ja perinpohjaisesti, ettei se sitä olekaan.
 
Anttilan kevätkuvastossa oli harmaa farkkutakki. Tuo on minun takkini, minä ajattelin. Joten ei kun tilaamaan. Olin jo melkein näpyttelemässä numeroa, kun huomasin, että nettiostajat saavat lähetyksen postikuluitta. Mikäs minun on netistä tilatessa; kone tuolla työpöydällä on valmiina auki.
 
Annoin nimeni ja osoitetietoni. Asiakasnumerokin minulla on, mutta se ei netissä paina mitään. Netissä tarvitaan salasana. Ehkä olen sellaisen joskus vuosia sitten saanut, mutta en sitä enää voinut muistaa. Kaipa ne minulle uuden antavat, kun nöyrästi laitan tietoni tänne. Eivät antaneet. Sähköpostiosoitteeni on muuttunut ja heillä oli tiedostoissaan se vanha. ”Turvallisuussyistä lähetämme salasanasi entiseen sähköpostiosoitteeseen, lisätietoja saat nykyisestä osoitteestasi.” Avaan siis sähköpostin. Ne lisätiedot kertovat, että tulen saamaan postissa kotiosoitteeseeni väliaikaisen salasanan.
 
Kotiosoitteeseen? Väliaikaisen? Entä jos olisin muuttanut? Lähettäisivätkö he turvallisuussyistä sen saamarin sanan – ihan valtiosalaisuuteen verrattavan - sinne entiseen kotiini? Että jos siellä vaikka olisi joku siitä kiinnostunut ja tilaisikin minun nimelläni se farkkutakin itselleen ja maksattaisi minulla. Ei kyllä minulla nyt ihan pää sekoaa.
 
Voisin kirjautua sisään omalle sivulleni ja muuttaa sähköpostiosoitteeni, mutta kun sinne ei pääse ilman sitä abdakadabraa, jota minulla ei ole.
 
Uudeksi asiakkaaksi en pysty kirjautumaan, koska nimeni ja osoitteeni on heillä entuudestaan. He haluavat että olen entinen. Koskaan en muuttua saa. He haluavat, että myös sähköpostiosoitteeni on entinen. Ei sellaista dnainternettiä enää ole olemassakaan, mutta sinne vaan salasana lähetetään, koska he niin haluavat. Mutta ei minulle uuteen sähköpostiin. Vaan postilaatikkoon. Joskus. Ties koska.
 
Kun sitten joskus saan väliaikaisen salasanani ja syötän sen heille, he varmaankin kertovat, ettei sellaista takkia enää ole. Loppuunmyyty. Valitettavasti.
 
Pian minä heitän sen kuuluisan kiven heidän ikkunastaan läpi ja huudan, että pitäkää perkele tunkkinne ja farkkutakkinne! Voin minä pitää sitä vanhaa sinistäkin. Jos se nyt näin vaikeaksi menee.
 
.