… Siinä on sekin hyvä puoli, että pääsee joka paikkaan. Jos minä nyt Suomen kartalta valitsen minkä tahansa kyläpahasen päämääräkseni ja toivioretkeni kohteeksi, niin ei muuta kuin kartta käteen ja reittiä suunnittelemaan. Voinpa vielä lainata Aviomiehen navigaattoria, vaikka sitä tuskin teen. Se kun enimmän aikaa jankuttaa, että jos vaan mahdollista niin teeppä u-käännös. Ikävää semmoinen.
 
Vaan skarppina kun ajelen ja muistan viittoja ja teiden numeroita seurata, niin ennen pitkää olen siellä missä pitikin. Joskus sitä itsekin ihmettelen, että oikeinko minä tännekin osasin. Takaisin palaaminen voikin sitten jo olla vaikeampaa, kun pitää ajatella koko karttaa päässään ihan nurinperin. Mutta kai sitä aina ihminen jotenkin kotiinsa osaa.
 
Jos minun pitäisi joukkoliikennettä käyttäen mennä vaikka vaan Tampereelle, niin ihan varmaan löytäisin itseni Toijalasta tai jostain. Kun mitään en ymmärrä aikatauluista tai laitureista, saatikka junanvaihdoista, jotka ovat ihan kauhistus! Ylipäätään en ymmärrä matkalaukkua kantavia ihmisiä, että ne osaavat ihan määrätietoisesti kulkea johonkin suuntaan, ja se vielä on oikea suunta. Minä en kunnialla selviä yhdestäkään rautatie-, lento-, tai linjuriasemasta. Ne paikat hävittävät viimeisetkin suuntavaistoni rippeet. Jossain sitten itkeskelisin, kun kaikki junat olisivat menneet, eikä matkustajakodistakaan olisi mitään tietoa. Nälkä vaan olisi kamala ja pissahätä.
 
Näin ollen on kyllä viisaampaa, että minä ajelen ihan omalla autolla vaan. Turha sitä on ehdoin tahdoin inhimillistä kärsimystä järjestää ja tämmöistä hätätilaa aiheuttaa. Olkoon vaikka mikä autoton päivä.
 
 
Ps. Mikä ero on siinä, jos joku paikka on päämäärä tai jos se on määränpää? Selittäkääpä se.
 
.