Olen huolissani. Tasapainosta lähinnä. Eikä tämä tarkoita sitä, että olisin vailla sitä ihmeellistä hologrammiteknologiaan perustuvaa Power Balance- ranneketta, jota kaikki urheilijat nyt kuulemma käyttävät. Minä ajattelen nyt värejä. Kurkistat sitten ulos ikkunasta tai vierailet blogeissa, niin kaikkialta pursuaa oranssia. Ylenmäärin ja yliannostukseen asti oranssia. Ei voi olla hyväksi ihmiselle tämä yksipuolisuus.
 
Ajattelinkin auttaa tilannetta vastavärillä. Sinistä kehiin, niin emmeköhän taas pääse balanssiin:
 
 
Nämä löytyivät vielä pihalta, kiitos myöhäisten kukkakylvöjeni.
 
Ja sitten kuunnellaan musiikkia. Koska olin nuori silloin kun olin, minulle Sen Oikean Love is bluen tarjoilee Paul Mauriat orkestereineen. Näin.
 
Lopuksi annetaan lauluvuoro sinisistä sinisimmälle linnulle, jonka nimi suomennettuna on ainakin suunnilleen indigo keltasirkku! Sepäs somaa.
 
Amerikoissa "Having a blue day" tarkoittaa päivää, jona ei saa aikaan juuri mitään. Novellissani ei ole sanaakaan. En ole keksinyt sille edes aihetta. Eikä se johdu siitä, että olin eilen kotihipoissa. Olen vaan niin saamaton. Toivottavasti väritasapainotus nyt auttaa.
 
.