Näinhän se lauloi Mikko aikoinaan (kiitos oikaisusta, Partapappa). Tosin ruohonleikkurini heräsi talviuniltaan ensimmäisellä rytkäisyllä, vaikka varmaan oli tekemättä niin syys- kuin keväthuoltokin. Ja onnistuin sitä ennen tankkaamaan sen luultavasti oikeasta kanisterista. Tippaleipäaivon on vaikea käsittää putkiaivon tekemiä merkintöjä päniköiden kyljissä: 2T ja ei 2T. Meillä on kolme erilaista konetta ruohon tai heinän parturointiin ja yksi niistä käyttää kaksitahtibensaa. Usein tuijottelen kanistereita, eivätkä aivoni meinaa millään suostua kertomaan mihin koneeseen laitan ”ei 2Teetä”. Ei mene jakeluun sitten millään.
 
Hyökkäsin siis voikukkien kimppuun koneista pienimmällä. Vaikka yritin etsiä pihasta tasaisimman kohdan, eivät pyörät tuntuneet lainkaan sopivan maahan yhtä aikaa; aina killui yksi ilmassa. Aikani tätä ilmiötä ihmeteltyäni hoksasin, että leikkuukorkeuden säätöä varten on akseleilla neljä eri koloa! Nytpä ymmärrän, että kaikkien on syytä olla samalla korkeudella. Aina ihminen jotain uutta oppii.
 
Sain retuutettua myös lepotuolin ulos talvivarastostaan. Tuoli on pienen tarjoilupöytänsä ansiosta leveämpi kuin oviaukko, siksi sen keplotteleminen aukosta on vähän niin kuin pirunnyrkin kokoamista. Aina on joku uloke väärään suuntaan. Myönnettäköön, että hiukan kiroilin.
 
Sateenodottelutuolini on nyt taas paikallaan. (Oikeasti se on Aviomiehen lepotuoli, mutta hänhän ei koskaan lepää. Olen siis ottanut omaan käyttööni.) Ja odotan sitä sadetta todella. Olen kyllästynyt kuivuuteen ja pölyyn. Olen kyllästynyt hiekanpölyyn, mullanpölyyn ja siitepölyyn. Olen kyllästynyt myös näkymättömiin (?) itikoihin, jotka pureskelevat kinttujani, kun teen jotain ulkona. Tulkoon sade rankka ja vieköön nekin!
 
Sateen jälkeen voikin laulu jatkua: "Hengitä sisko, hengitä syvään".
 
.