Jouduin laatimaan uuden strategian lintujen talviruokinnan järjestämiseksi. Metsästä nimittäin hiipi tuo hiljainen kettu, niin viekas ja pitkähäntäinen. Oikeastaan kaksi kettua, ne nähtiin istumassa postilaatikkomme vieressä myöhään maanantai-iltana. Vielä sitäkin myöhemmin samana iltana menin koiran kanssa iltapissalle ja huomasin linnunruokien hävinneen sireenipensaan oksilta. Olen sairaalareissuilla poikennut Liedon lihakaupassa ja tuonut sieltä tinteille oikein kunnon sianläskin paloja. Niitä on ollut sidottuna oksiin varmaan kahdeksan kappaletta. Vaan eipä ollut enää yhtään. Hiski nuuski pensaan juurilla ajokoiran innolla, joten oletan kettujen käyneen siellä.
 
Tiistaina hain hätäapua Salen hyllystä: Paketin talipalloja, rasvapötkön ja pähkinöitä. Ripustin pötkön koiratarhan sisäpuolelle tukiraudasta riippumaan. Metalliverkosta eivät ketut pääse läpi. Haukkakin joutuu lentämään aika omituisen kuvion, jos tintin sieltä nappaa. Tarvitsee kai haukka ruokansa, mutta en halua pikkulintujen höyhenten pöllyävän pihassani.
 
Kun kerran alumiinirappuut paikalle raahasin, niin kiipesin samantien sitomaan talipallot sireenin latvaan. (kuvassa, salama ei suostunut toimimaan).Jos ketut sinne kiipeävät, niin kumma on. Tätä kirjoittaessani käpytikka nokkii yhtä palloa vimmaisesti, ja neljä harakkaa tappelee pähkinöistä lintulaudalla. Ole tässä sitten luonnonystävä!
 
.