Blogini tulee tänään viikon ikään! Kaikkea en tajua vielä ollenkaan. Tänne kun kirjoittaa niin mitkään tekstinkäsittelyn säännöt eivät päde. Välillä kirjoitankin tekstin wordillä ja siirrän sen valmiina vuodatuksen kojelaudalle. Sitten kurkistan hyvin varovasti mitä on tapahtunut. Mitä tahansa voi nimittäin tapahtua. Jos on vaikka korostanut jotain tekstin kohtaa kirjoittamalla sen suuremmalla fontilla, niin se sitten on pienellä ja kaikki muu suurella. Sellaisen kärsimättömän ihmisen, kuin minä, on vaikea tästä olla hermostumatta.

 Yksviikkospäivän kunniaksi päätinkin tänään unohtaa kaikki tekniset ongelmat. Pakkasin uimapuvun ja pyyheliinan kassiin ja lähdin Kalattomalle. Sauna oli suloisen lämmin ja uimavesi hirveän kylmää. Tunnelma oli kuitenkin kesäinen, käkikin tuli kukkumaan aivan lähelle. Myöhemmin iloinen seurueemme kahvitteli kuistilla ja katseli miten hiljainen sade teki renkaitaan veden pintaan.

 Keskiviikkoiltojani onkin vaivannut  ”olemisen sietämätön keveys” sen jälkeen kun avoimen yliopiston opinnot tältä keväältä loppuivat. Olin joka keskiviikko tottunut lähtemään innolla koulun penkille, sitä vajetta on nyt ollut vaikea täyttää. Etenkin proosakurssiin, jota viimeksi suoritin, olin niin ihastunut, että olisin jatkanut sitä vaikka koko kesän. No, syksyllä pitäisi taas päästä draaman kimppuun.

 Uimareissustani kun kotiuduin, muistin taas heti, että olenkin nykyään  bloggaaja. Koneelle piti rientää katsomaan, onko tullut uusia kommentteja. Ja olihan niitä, kiitos vaan! (tämä ikuinen pikkumukula minussa, onko tullut uusia joululahjoja kuusen alle?)  Yritän jossain vaiheessa osata laittaa tuohon linkkilaatikon blogeille, joita itse seuraan. Ehkä tämä kaikki tästä pikkuhiljaa…