Mutta hyvä yritys oli. Sattuneesta syystä – surullisestakin – omistan tällä hetkellä noin 40 kappaletta Iittalan Kivi-lyhtyjä. Tulipa mieleeni tässä eräänä pakkasiltana koristaa niillä kuisti. Sytyttelin niistä parikymmentä ja asettelin sopivin välein (olisiko vaaksa) kuistin kaiteelle. Värisävyt hienosti alkaen punaisesta ja vaihtuen keltaisen kautta vihreisiin ja sinisiin. Jossain välissä niitäkin värejä, joiden nimiä tuskin tiedän (ja tiedän niitä aika paljon).
 
Hienolta näytti. Sammutin kuistilta turhat sähkövalot, ja näytti vielä hienommalta. Ihan pakko oli välillä keittiön ikkunasta vilkaista siinä huushollauksen lomassa. Mikäpä olisi nyt Aviomiehen tullessa maailmalta, kun kodin kynttilät noin lämpöisin liekein tuikkisivat. Ja tulikin. Ilmoitti ensitöikseen, että suurin osa tuikuistani on sammunut.
 
Tein diagnoosin: liian kylmä ilma. Tali, vai mikä lie steariini, oli sulanut vain hiukan sydänlangan ympäriltä. Sitten palanut loppuun koko lanka, ja suurin osa tuikkukynttilästä jäänyt reunoilta palamatta. Höh. Heitin puolipalaneet kynttilät roskiin ja kannoin Kivi-lyhtyni takaisin tupaan. Yksi oli jäätynyt niin kovin kiinni, että sain kiskoa tosissani.
 
Mutta en luovuta. Kokeilen uudelleen leudommalla säällä. Selvitän vielä tuikkukynttilöiden pakkasrajan!

.