Mielikuvituksella oli lapsuuteni leikeissä suuri rooli. Vaatimattomista aineksista rakentui monikerroksisia maailmoita. Joskus ne yllättävät minut vieläkin. Kuten tämä pieni kirjelappu, joka nyt löytyi. Omalla käsialallani, tikkukirjaimin kirjoitettu ja lyhykäisyydessään kuuluu näin:
 
HYVÄT VELJET!
KOULU ON LUISTANUT OIKEIN HYVIN, JA OLEMME PYSYNEET TERVEINÄ. JOKO TE ASUTTE UUDESSA TALOSSA? MEILLÄ ON LOMAA ENSI MAANANTAINA JA ME TULEMME JO SUNNUNTAIAAMUNA.
 
HEI VAIN: REIJO RIKU MATTI MIKKO RISTO
 
Asiallinen viesti, jossa ei turhia jaaritella. Mahtuisi jopa nykyajan vaatimaan 160: een merkkiin. Vaan keitä ovat nämä velikullat Reijo, Riku, Matti, Mikko ja Risto, sekä nämä vähintään kaksi muuta veljestä, joille kirje on osoitettu? Mikä on tämä opinahjo, josta terveiset tulevat?
 
Liittyykö tämä jotenkin niihin uniin, joita usein nyt – noin viisi vuosikymmentä myöhemmin - näen? Olen niissä joko aloittamassa tai lopettamassa lukuvuotta jossain nimettömässä sisäoppilaitoksessa. Olisikohan ollut juuri edellisyönä, kun olin taas oikein ongelman edessä. Päättäjäisten pukeutumisetikettiin kuului kokomekko ja pitkävartiset saapikkaat. Pähkäilin todenteolla miten pääsisin käymään kotona hakemassa asuun sopivan päällystakin, koska seremonioihin kuuluisi myös jotain ulkoilmatilaisuuksia. Yhdeksän psykoanalyytikkoa kymmenestä saisi tästä jotain irti, mutta itse en ainakaan toistaiseksi saa mitään.
 
Entä tämän paperilappusen kääntöpuoli. Olen ilmeisesti repäissyt kirjepaperini jostain suuremmasta arkista. Siistillä kaunokirjoituksella, mutta lyijykynällä kirjoitettua tekstiä tämäkin. Äidin käsialaa? Valitettavasti enää lauseen pätkiä: ”Ehkäpä huomispäivä….puutu voimaa ryhtyä…Kiina on tasavertainen…” Siinä Kiinan kohdalla olen tarttunut pyyhekumiin ja tehnyt tilaa oman kirjeeni osoitetiedoille. Olen präntännyt siihen kauniilla käsialalla, oikein kirjoituskirjaimin: ”Herra Pentti Rantala”. Joskus en ymmärrä mistään mitään.
 
.