Sain edellisjouluna ystävältä sytykeruusuja. Niin niitä kutsutaan, vaikka nämä olivat kyllä malliltaan enemmän tulppaaneja. Niihin sirotellut koristehileet olivat silloin ihan minun väriäni, lähinnä violetin ja pinkin sävyissä kimaltelevia. Selvästi minulle tehtyjä täsmätuotteita, ajattelin silloin.
Sain viime joulunakin ystävältä sytykeruusuja. Edelliset olinkin raaskinut käyttää melkein loppuun tulta hellaan virittäessäni. Nyt niissä oli uusi väritys. Mitkään kuvat eivät tee niille oikeutta, vaikka yritin salamalla ja ilman.
Mutta livenä kun niitä katsoo, ne loistavat kaikissa oranssin variaatioissa. Aika erikoinen väri tällä kertaa. Kauniita ne olivat, mutta eivät tuntuneet heti niin omilta kuin edeltäjänsä. Joulunpyhinä en vielä aavistanut, mitä alkaisi tapahtua.
Helmikuun alussa silmäni alkoivat avautua jollekin uudelle todellisuudelle. Ensimmäiseksi huomasin ostaneeni oranssin Nanson mekon! Sen voin vielä laittaa ihan ohimenevän päähänpiston piikkiin. Mutta sitten…
Keittiööni ilmestyi oranssikukalliset verhot
ja oranssi kaitaliina pöydälle…
.
...ja sohvalle oranssi tyyny.
Yhtenä päivänä yllätin itseni selaamasta oransseja käsilaukkuja Zalandon yltäkylläisistä valikoimista. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan ennen. Ajatus oranssista kynsilakastakaan ei tuntunut enää vastenmieliseltä.
Se kuuluisa heikko signaali! Nyt sen hoksasin. Sytykeruusuissa oli ollut kätkettynä heikko signaali, vaikka en sitä joulun aikaan vielä tajunnut. Kuuluisat muodinluojatkin kulkevat maailman metropoleissa etsien heikkoja signaaleja kadun kulkijoiden vaatetuksesta; näin he löytävät nousevat trendit.
Tätä juttua kirjoittaessani vilkaisin välillä netistä uutisia. Minullahan on paha tapa kaikin keinoin paeta kirjoittamista silloin, kun se on työn alla. Silmäni nauliintuivat seuraavaan uutiseen. Pitäisiköhän huolestua? Minun. Tai jonkun.
Kommentit