Pitkä on kesän kieli
kun se kurkottaa kohti,
kun lasken terälehdistä
oletko minun tähteni täällä.
 
Jos en joisi Valion rasvatonta luomumaitoa joka päivä, niin en joutuisi tujottamaan tätä runoa tölkin kyljessä alvariinsa. Vaan kun juon ja joudun. Ajanmittaan minulle on muodostunut tästä runosta mielipide, niin kuin tuppaa kaikesta muustakin muodostumaan.
 
Olen miettinyt, kuka sen on mahtanut kirjoittaa? Onko Valio vartavasten tilannut sen joltakin ihan oikealta runoilijalta? Miksi sen alla ole kirjoittajan nimeä? Tuota viimeistä seikkaa en kyllä kauheasti ihmettele. Jos on tilaustyönä tehnyt runon, josta on tullut näin väkisinväännetty, haluaa ehkä pysyä anonyymina. Näkyvyyttä teksti kuitenkin on saanut, eikä noihin painosmääriin ole moni yltänyt.
 
Pitkä on kesän kieli… Runon yläpuolella oleva lehmän kuva vie ajatukseni väkisinkin lehmän kieleen, karheaan kuin santapaperi. Onneksi se vaan kurkottaa kohti, eikä välttämättä ylety koskettamaan. Kuuman hengityksen kuitenkin tunnen. Sen, mihin kosteaa hellesäätä usein verrataan.
 
Kun lasken terälehdistä… Tämän kyllä ymmärrän, olenhan itsekin laskenut. Se minua kiusaa, että sana ”kun” toistuu kahden rivin alussa. Oletko minun tähteni täällä… Onhan tässä jonkinlainen monimerkityksellisyys; ”tähteni” voi ymmärtää kahdella tavalla. Eri juttu, onko se kirjoittajalta järin suuri oivallus? Onkohan tämä kirjoittaja koskaan nähnyt lehmää livenä?
 

Mieleeni ovat nousseet monet riemastuttavat, aidot ja omakohtaiset tekstit, jotka osallistuivat vuonna 2004 Maaseudun Sivistysliiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden seuran järjestämään lehmäaiheiseen kirjoituskilpailuun. Niitä oli melkein 3000 kappaletta, ja vain pieni osa niistä on julkaistu kirjana ja lehdissä. Sieltä olisi varmaan löytynyt jotain maitopurkkien kylkiinkin. Vihjeeksi vaan Valiolle.