Kierregalaksi%20M101%20002-normal.jpg

Muistan lukeneeni lehtihaastattelun, jossa Kirsti Manninen sanoi, että ihmisellä on hyvä olla joku asia, jota ajatella iltaisin sängyssä. Itse hän kertoi ajattelevansa maaseudun naisia. Se liittyi johonkin projektiin, joka hänellä oli työn alla. Minua hymyilytti, joku sentään ajattelee meitäkin!

Joskus alkuvuodesta aloin iltaisin sängyssä ajatella rukousalttaria. Hyvin pian tulin siihen tulokseen, että olin saanut mieluisimman vapaaehtoistehtävän seurakunnassa ikinä. Koskaan en oikein tuntenut kirkkokuoroa omaksi alakseni, vaikka sitäkin kokeilin. Valtuustokokoukset olivat joskus puuduttavia. En myöskään erityisemmin rakasta esiintymistä, joten tekstinluku suorassa radiojumalanpalveluksessa oli ehkä liiankin jännittävää.  Mutta alttarin rakentaminen Tuomas-messuun! Sehän on minun hommani, jos mikään.

Unta odotellessa tunnustelin omia mielialojani. Muodostin pikkuhiljaa maisemaa. Etsin siihen värejä ja valitsin materiaaleja. Yhdestä asiasta olin varma jo parin illan miettimisen jälkeen: Halusin, että alttarini taustalla säteilisi kierregalaksi M101. Tuo kaunotar Ison Karhun tähdistön suunnassa, 25 miljoonan valovuoden päässä. Tilasin Ursasta julisteita kaksin kappalein. Ennakoin siis jo sen, että vaikka töpeksisin liimauksen kanssa tai juliste muuten reissussa rähjääntyisi, minulle jäisi vielä toinen.

Kaapistani löytyi siniharmaa pöytäliina, sopivasti melko samaa väriä kuin kirkon hopeatähtinen katto. Sitten muistin jääpuikot, monta vuotta sitten joululahjaksi saadut. Kaivoin ne esille ja aloin miettiä, miten ne maisemaan ripustaisin. Halusin myös ripotella tähtiä maahan. Etsin niitä ensin turhaan askarteluosastoilta, mutta löysin lopulta omista kätköistäni. Vähän olivat turhan pieniä, mutta saisivat kelvata. Toiselta puolelta hopeisia ja litteitä, toiselta sinisiä ja kohokuvioisia. Oikein hyvä.