Käväisin tuolla Kuuselassa ihailemassa kuvia. Siellä on meneillään Oletko koira- vai kissaihminen- gallup. Sen innoittamana laitoin tänne tämän vanhan runoni. Nyt aloin miettiä pidänkö runostani niin paljon siksi, että pidän kissoista ja koirista? Vai pidänkö siitä siksi, että olen aina itse käyttäytynyt kuin koira, mutta haksahtanut miehiin, jotka käyttäytyvät kuin kissa? Nytpä menikin syvälliseksi tämä homma.

                         

Jos haluat olla korvaamaton, hanki koira.

Se palvoo sinua ehdoitta.

Se tekee temppuja ja tottelee.

Se katsoo niin loukattuna aina kun lähdet.

Se juoksee perääsi.

Se ulvoo ja vinkuu, se kerjää väsymättä.

Se odottaa ja huokailee.

Se ryntää riemuissaan vastaan, mistä ikinä tuletkin.

Se hyppii ja nuolee.

Se kaipaa sinua yötä päivää.

Juuri sinua. Vain sinua.

 

Mutta jos haluat oppia jotain rakkaudesta, ota kissa.

Se tarvitsee sinua vain, jos se niin tahtoo.

Mene tai tule, yhdentekevää.

Kun kohtaatte pihassa,

se pysähtyy pienelle silitykselle. Kehrää ja kiehnaa.

Tai tepastelee sinusta ohi kuin olisit pelkkää ilmaa.

Suruistasi viis veisaa, pesee vain omia poskiaan.

Ruokaa se haluaa ja lieden lämpöä, ei sinua.

 

Kissa sen tietää,

että itsensä rakastaminen

on rakkauden vaarattomin alalaji

ja tuottaa tuhoa vähemmän kuin ne muut.

 

 

                                                                                                    

Riitta Mikkola