Eilen, kun Hiski oli haudattu ja kaupunki vienyt isännän velvollisuuksiinsa, talo oli tyhjä ja hiljainen. Pakenin kukkakauppaan hakemaan orvokkiruukkua haudalle. Samalla poikkesin ruokakauppaan. Kun ihmisellä on Suuri Suru, hän saa tehdä ostokset mielensä –ei minkään järjen- mukaan.
 
Pähkinöitä oraville. Pussillinen Hyvää Makumaasta, siis jotain hyvää edes. Mustikkajogurttia isännälle unilääkkeeksi; oma elimistöni vaatii nyt tujumpia aineita kuten konjakkia. Pakastekalaa ja katkarapuja siltä varalta, että tulee nälkä (ja jaksaa laittaa ruokaa). Vadelma-karpalosuklaata siltä varalta, että suklaa alkaa taas maistua joltakin. Kukkasten siemeniä siltä varalta, että vielä tulee kesä.
 
Löysin siemeniä, joita minulta vielä puuttui: Kesäkukkasekoitusta, ruiskaunokkia ja valkoista hörhöä, jota sanoisin harsokukaksi. Pussin päällä luki kuitenkin kesåraunikki, oikein ruotsalaisella oolla.
 
Kotona tutkin kassakuittia. ”MUOVIKASSI SALE SU-RU”. Suru? Mistä ne sen tiesivät?
 

Kaupan ihmisillä on oma salakielensä. Ostin kerran aikoja sitten Citymarketista kuminauhavyötäröiset puuvillahousut. Niiden kuitissa luki ”HOUSUT LÄPIHYPPY”. Enkä minä tiennyt miten niiden läpi olisi pitänyt hypätä.

.