Jos tässä postauksessa nyt olisi taustamusiikki, - voitte uskoa, että usein haaveilen niin multivisuaalisesta blogista – täällä kaikuisi Herb Albert & the Tijuana Brassin The lonely Bull. Tuosta linkistä sen voi nyt kuunnella ja päässään sitten yhdistää, eihän se vaikeaa ole.
 
Jos joskus päättäisin perustaa tähän kurjaan maailmaan uuden eläinsuojelujärjestön, mikä kaikki seikat huomioon ottaen olisi enemmän kuin tarpeen, tämä sama kappale olisi sen virallinen tunnusmusiikki. Se on niin kaunis, mutta sydäntäsärkevä.
 
Tämä juttu ei nyt kuitenkaan kerro yksinäisestä härästä härkätaistelun tiimellyksessä, vaan kotoisemmin yksinäisestä kimalaisesta. Sehän oli aiheeni jo joskus syksyllä 2010, mutta taas on maailmankaikkeus johdattanut bloggaajan samojen kysymysten ääreen.
 
Kun autotallimme päädyssä puhkesi kukkaan suuri paju (raita?), sen oksistoissa pörräsi yksi ainoa kimalainen.
 
Kun istutin porraspieleen pääsiäisen aikaan ruukkunarsisseja, niiden kukintoihin tutustui yksi kimalainen.
 
Kun ensimmäiset voikukat avautuivat talon itäseinustalla, tuli medenkeruuseen yksi kimalainen.
 
Kun siirsin lupiineja sepelikasasta pihalle, yksi kimalainen lensi paikalle tutkailemaan mitä puuhailen.
 
Olen ihan varma, että se on yksi ja sama, tunnen sen jo naamasta! Yhtenä päivänä ajaessani autoa pesupaikalta pihaan, se lensi minua vastaan. Onneksi ei törmännyt tuulilasiin, se tästä enää olisi puuttunut. Nurmikkoa leikatessani en tunne huonoa omaatuntoa, vaikka listin voikukat, ainahan niitä yhdelle kimalaiselle riittää.
 

Kysynkin nyt, missä ovat kaikki pölyttäjät? Eikö voikukkakedoilla ja mustikkametsissä kuuluisi nyt käydä kuhina, surina ja pörinä? Huolestuttaako tämä ketään, koska ei vaaranna terassikeliä? Haittaaks se?