Opiskelen (lue:yritän opiskella) tällä hetkellä laululyriikkaa ja etenkin sen kirjoittamista. Teen sitä enimmäkseen öisin, koska päivisin olen liian levoton, väsynyt, keskittymiskyvytön ja kuumissani. Kun luen yöllä , pysyn huomattavasti paremmin hereillä, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
 
Olen päättänyt omaksua joitain perusasioita ennen lähiopiskelujakson alkua. Jos nyt vaikka oppisin tunnistamaan lauluista introt ja outrot, sekä erottamaan onko säkeistöjen välissä välike vai ramppi. Olen jo aiemmin lukenut kertaalleen Heikki Salon (kahle)Kuningaslajin, mutta nyt teen siitä myös luetun näköisen; huomiotussini ovat ahkerassa käytössä.
 
Viime yönä törmäsin taas tekstissä niin hienoon kohtaan, että se imaisi minut. Päästyäni kappaleen loppuun, aloitin sen uudelleen alusta. Tuli sellainen olo, että hetkinen! Mitä minä äsken oikein luin? Ja taas huomiotussia, oikein sitä pinkkiä. Lukekaa tekin:
 
Koko ihmisen kulttuuri kasvaa rytmin köynnöksiä pitkin. Viime kädessä kaikki, ihmisen elämänkaaresta kännykän näppäimiin, kotitaloni ulkoseinän laudoituksesta ralliautoiluun, kuun liikkeistä kuorsaukseen, voidaan nähdä rytmillisenä kuviona tai toimintana, jonka mukaan me kasvamme ja elämme. Luulen, että jos ihminen vietäisiin tilaan missä mikään ei toistu, hänen psyykensä hajoaisi. Jopa uskonto, kuoleman jälkeiseen elämään uskominen, on mielestäni ihmisen perushalua rytmiin. Ajatus elämästä tämän elämän jälkeen on rytmin kaipuuta, pelkoa siitä, että ajatuksemme, toimemme ja puuhamme jäisivät yksinäiseksi rummun iskuksi elämän pimeässä viidakossa. Rytmi, sen ymmärtäminen ja sen odotuksenmukainen toteutuminen luo ihmiselämään turvallisuutta ja mielihyvää ja jäsentää maailmaamme. (Heikki Salo)
 
.