Nyt joulu on laaksoissa pohjolan maan,

joko tullut on rintoihin tuo?

On pöydällä kynttilät loistehessaan,

käy vartoen lapset sen luo.

Ja orrella keinuvan näät häkin sen,

mi vei multa ystävän uskollisen.

Oi vangittu, laulus

jo vaikeni sun.

Missۥ on sydän hellä sen kuunteluhun?

Oon maassa, missۥ on kevät kuihtumaton,

rypäleet missä välkkyelee,

missۥ sypressien lemu rannoilla on,

siellۥ lauluni nyt helisee.

Nään Etnan ma säihkyen loimuavan

ja kuultavat ilmat ja maan vihannan.

Oranssit ne huumaa

ja puut huminoi

ja öin mandoliini vain lemmestä soi.

Ja sypressit tuoksuu, on täys hopeaa

meri rantoihin murtuessaan.

Allۥ Etnan on hauta, mi kukkasin saa

nyt kertoilla murheestaan.

Laps pohjolan nukkuvi helmassa sen,

ja joulua juhlii nyt maa isien.

Ken laulusi laulaa

kuin ennenkin taas?

Soi Sylvian laulussa syntymämaas.

Sä tähdistä kaunein, nyt kirkkautes

yli rakkahan pohjolan luo,

ja ennen kuin sammut, sa siunaukses

mun syntymämaalleni suo!

Vaikkۥ kultainen on kevät ympärilläin,

on armain se maa, josta kauas ma jäin.

Mun lauluni saakoon

se heljimmän,oi,

niin kauan kuin sirkutus Sylvian soi!

Z. Topelius, runoja 1931, suom. Elina Vaara