Joulunajan seuraleikkikaipuutani on tyydytetty. Aattoiltana noin 22.30 singahdin tästä viisi kilometriä lännen suuntaan pariksi tunniksi pelaamaan korttia. Tavallisen viidensadan pelaamisessa on jouluyönä oma hohtonsa tavalliseen arki-iltaan verrattuna. Glögi oli kuumana ja joulun herkkuja tarjolla niin suuressa rottinkileipäkorissa, ettei sellaista luulisi olevankaan. Kotiin ajellessa oli pakkasyö ja pohja tuulia viskoi. En tiedä saiko tonttu unta, mutta minulle ainakin maittoi sekin makeasti.
 
Eilisillan vieraat olivat – tarpeeni huomioiden – ottaneet mukaansa joulupaketista kuoriutuneen seurapelin. Laatikosta löytyi kuorma-autoja (pahvikortteja kuitenkin vaan), pelivaluuttaa, viisi noppaa ja erimittaista puutavaraa. Nopilla arvottiin miten paljon ja minkä mittaisia pattinkeja sai kuormattavakseen. Oikean kokoisesta autosta joutui hiukan taistelemaan ja sitten vaan kuormaa tekemään.
 
Pistelaskusysteemi oli vähän turhan monimutkainen. Ylijääneestä puutavarasta sakotettiin eri taksan mukaan kuin kuormaan jääneestä tyhjästä tilasta. Pelimarkoilla maksettiin. Ainoa keino saada rahaa kassasta oli voittaa kierros. Tämä – ah, niin riemunkirjava – joululiinani ei ollut paras pelialusta, siihen helposti hävisivät niin nopat kuin rahatkin.
Mutta lystiä oli.
 
 
 
Melkein seuraleikistä kävi myös eilinen ryhmäkuvien otto sukusyömingeissä. Kummityttö Nuorimmainen oli ohjaimissa. Koeottojen jälkeen hän tönkösi kameran telkkarin päälle, kytki aikalaukaisun ja ryntäsi itse kuvaan. Kuvista tuli hienoja! Mukana oli toki myös niitä, joissa kamera pudotessaan oli kuvannut maton kuvioita sun muuta sellaista. Ehjänä säilyi kuitenkin.
 
Näin sitä on tip tap leikitelty kuusen alla.
 
.