Äijä mennee nukkumaan ennenku muija. Niin nukkuu ku vauva; makuuhuaneest ei hiiskaustkan kuulu. Mut annas olla ku muija loppuunsaattaa iltatoimes ja liittyy seuraan. Joku vaisto sil nukkuval äijäl sannoo, et se muija pahalainen tuli maate ja nyt täytyy ruveta kuarsaamaan, niin et sänky tärisee.

                                        
 
Muija koittaa ymmärtää. Antaa ny äijäparan huilata, ku pitkän päivän taas on tehny. Ei kai se koko yätä jaksa tommost volyymii ylläpittää. Kerkiin mää sit viäl aamuyästä torkahtammaan. Muija kääntää kylkee. Huakasee raskaastas. Kääntää taas kylkee. Sit muija päättää tehrä kokkeen. Mennee keittiöön. Syä vähä jottain. Mittailee akkunanverhojen pituuksii. Kattelee tähtitaivast ja kuunsirppii. Ja sit kuullostellee. Ihan on hiljast. Onks se kuallu?
 
Muija hiipii ihan varovastas takas kammariin. Hivuttauttuu täkin alle niin huamaamattomastas ku suinkin ossaa. Hakkee sopivan asennon tyylil hirastettu filmi, ettei vaan sänky narahra. Muija uskoo koht nukkuvas makjastas ku oravainen sammalvuateellas. Mut just ku pääsee mukavan rentoutuneesseen tillaan, kuuluu ensmäinen pahaenteinen kkkkroh. Se on intro. Ja sit alkaa taas konsertti!   
 
Sillonkos muija kimpaantuu. Pomppaa istumaan ja huutaa et jumalauta, määki olen väsynny ja haluun nukkuu ja meinaan tehrä sen ihan täsä omas sänkyssäni. Ja jossei se muuten onnistu, ni tunken perkele flanellisen pussilakanan jokaseen läppeen mist täsä huanees pihauskin pääsee.
 
Nyt äijä peljästyy. On silmät ymmyrkäisinä ja hokkee et mikä mikä mikä. Vähä rauhottuu, ku huamaa ettei yleinen hälytystila olekka. Mut ei ennää kunnol henkittääkkä uskalla. Ymmärtää varmaan unisaski et nyt on pare olla hissukseen.
 
Ku on vähän aikaa ollu hiljast ja rauhallist, muija huamaa ettei hän ny niin väsynny taira ollakka. Mennee avvaamaan tiatokonnees ja ruppee kirjottammaan niin et vanha räpsä näppäimistö paukkuu. Niin pirullinen vaan muija voi olla.

.