Mikä mahtoi olla puheena oleva asia, en enää muista. Ihan jotain arkipäiväistä se oli. Me muut seurueessa olevat esittelimme kriteerejämme ja asettelimme reunaehtoja. Mutta tämänkertainen mottohenkilömme tokaisi repseästi:
 
 
”Misä vaan, koska vaan ja… mitä vaan!”
 
Naurumme keskellä huomasin mottotutkani vilkuttavan merkkivaloaan. Siinähän oli tämän henkilön motto. Tämä ihminen ei suunnittele elämäänsä millimetripaperille, eikä hänen maailmansa kaadu, vaikka kaikki suunnitelmat kaatuisivatkin. Jos tämä ei menekään näin , niin menköön sitten noin. Jotenkin kaikki kuitenkin lopulta menee. (Ihan on allekirjoittaneen vastakohta siinä suhteessa hän).
 
Hän hukkaa usein kukkaronsa ja avaimensa, mutta ei siitä hermostu. Jostain ne ovat aina löytyneet ja tulevat taaskin löytymään. Kerran lompakko katosi viikoiksi. Silti hän ei nähnyt tarpeelliseksi kuolettaa korttejaan. Ihan turhaa se olisikin ollut, sillä kadonnut lammas löytyi keittiön kaapista jauhopussien seasta.
 
Suvaitsevaisuus ja suurpiirteisyys ei kuitenkaan – ainakaan tietääkseni – ole koskaan saattanut henkilöämme suurempiin vaikeuksiin. Ja pienet ongelmathan ratkeavat ajallaan.
Autossa joskus pelkään hänen kyydissään; hän on mestari hiukan ”oikaisemaan”. Vaan kolariin ei ole jouduttu, eikä menopelissä ole klommun klommua!

 

.