Ennen jouluu sain puhelun UPM – Kymmenelt. Peljästysin jo et onks meitin taimikot niin huanostas hoirettu tai jottain, et mettäyhtiöt  alkaa soitella. Ei ku siäl kysyttiin mult luppaa julkasta mun  Isän kuusi niminen runo heitin asiakaslehres. Kunhan rahast sovitaan ja siit et olette hualellissii, runo on murteel kirjotettu ja niitten kans tullee kovin helpostas virhei . No toimittaja sihen vähä, et eiköhän he siit ny kuitenkin selviyry.

Mul simmost asiakaslehtee tul, mut kerran joulun jälkeen sain päähäni käyrä kurkkaamas nettiversioo tost aviisist. Ei ols kannattanu! Heti ensmäises lausees luki et kotomettsä, ku oltiin kotomettäs. Ja kun mun piti kulkee joukon perämmäisenä, ni kuljinki päerämmäisenä.

Pistin toimittajal sähköpostii, et ähäkutti ettepäs sit vaan osanneekka. Mitäs mää sanosin! Pahottelivat sit vaan ja lupasivat nettilehrest korjata, paperipainokset tiätystäs oli jo aikaa levinnee ympärs Suamee.

Olen täst ennenki puhunnu, mut puhun taas. Mul ei ol mittään lukihäröi vastaan, mut eiks hei vois ammatinvalinnas ottaa ton puuttees huamioon. Jokanen kuka on vähänki julkassu jottain tekstiäs tiätää kuin pal siit nährään vaivaa. Sitä hiotaan ja oikoluetaan monen ihmisen voimal ennenku sitä päästetään painoon. Sit tullee joku itteäs toimittajaks tituleeraava sähläkäpälä ja näppäilee ihan mitä sattuu. Kunhan ny vähä sinnepäin on.

Kyl mää tiärän et täsäkin maas on runoilijoi joitten tekstit kustannustoimittaja kirjottaa uusiks, ku kaksoiskonsonantit ja muut on niin päin sanonks mää mitä? Mut mun runojani ei tartte kenenkään mennä ronkkimaan.

Päätin sit et jos mult joskus viäl kysytään luppaa mun tekstini julkasuun, ni en anna. Sanon, et kyl se on pare ku mää vaan julkasen niit. Kirjottakkoot lukihäriöiset omatt nuros itte pekrele!