- Poikkesin tiistaina Citymarkettiin vartavasten etsimään hiuspuuteria. Luitte oikein: hiuspuuteria. Löytyikin hyllystä sellainen puteli. Vaikuttaa aika mainiolta tökötiltä, vaikka sen käyttö tosin saattaa hävittää loputkin hennot hiukseni; koska se kai on melkein pelkkää silikonia? Muistan vielä hyvin Vidal Sassoonin Wash&Go- shampoon, joka tuli markkinoille joskus 80-90- lukujen vaihteessa. Sehän oli niin hyvä tuote, ettei kukaan (lue:minä) enää halunnut hiuksiaan muulla pestä. Mutta sitten alkoi hirveä tuotteen mustamaalauskampanja. Kampaajat kilvan varoittivat asiakkaitaan, ettei pure permanentit, eikä tartu värit, jos tuota kauheaa ainetta vielä käytät. Niin se sitten häipyi pian ulottuviltamme koko ihana silikonishampoo. Oliko se tosiaan niin vaarallista, vaiko vaan kilpailijoista liian hyvää, mene ja tiedä.
- Kävin äsken syömässä iltapalani. Olen väsymätön suomalaisen ruoan puolestapuhuja, mutta siitä huolimatta kiitän joka ilta saksalaista meijeriteollisuutta rasvattomasta mansikkarahkasta, jota myydään suurissa purkeissa edulliseen hintaan. Sekoitan siihen raejuustoa ja herkuttelen.
- Kuuntelin tänään kärsivällisesti puhelimessa Kotiliettä kauppaavaa, hyvin kankeasti ja harvakseltaan puhuvaa rouvahenkilöä. Myyntipuhetta tuli kuitenkin sen verran taukoamatta, etten saanut suunvuoroa. Annoin hänen siis selittää kaikki erityisedut, juhlanumerot, lahjalehdet, korottomat osamaksut ja vielä Wirkkalan hopeakorutkin. (Mitenkään en ymmärrä miten joku korutaiteilija pilaa maineensa alkamalla tuottaa – tai ainakin antamalla nimensä, kuten tuottaisi – jonkun lehtitalon tilaajalahjoja!)
- Olen niin innostunut suunnittelemaan postikortteja, etten eilen tahtonut muuta ehtiä. Aikaa kuluu, kun yrittää asetella leppäkerttua kultaiseen leikkaukseen, esimerkiksi. Kuvatiedostoissani on tuhansia kuvia. Piti tarkistaa tarkka luku, mutta en muistanutkaan, mistä sen näkee. Hups.
- Vein tällä viikolla Molokin kitaan 18 muovikassillista jätepaperia, koska ne olivat mielestäni tuossa käytävällä jotenkin tiellä. Ja mistä ne siihen olivat ilmestyneet? Isäntä oli tyhjentänyt ne työhuoneestaan! Tämä nyt ei minusta mitään kerro, eihän?
- Käyn joka toinen maanantai-ilta rukouskurssilla! Olen jo aikoja sitten luvannut kertoa rukousvastauksesta, mutta en ole kertonut. Kyllä se tulee.
- Olen miettinyt, että jos joskus alan opiskella jotain vierasta kieltä, niin se on latina. Juu, olisi niitä tarpeellisempiakin vaihtoehtoja. Mutta kun minä pidän latinasta. Siinä on jotain ikiaikaista voimaa. Kun sanoo jotain latinaksi, se tuntuu paljon painavammalta kuin muilla kielillä ilmaistuna. Dulce est desipere in loco.
Sen sijaan haastan blogini lukijat. Näin peliin pääsevät mukaan hekin, joilla ei omaa blogia ole. Laittakaa faktoja itsestänne kommenttilaatikkoon. Nimiä tai henkilötunnuksia ei kysellä. Yksi tai yksitoista paljastusta, tai ihan miten haluatte. Nuda veritas.
.
Kommentit